Endurolupauksille uusi EM-projekti

MM-tasolle parhaan ponnahduslaudan ja näytön paikan tarjoaa EM-sarja, jonne aiotaan ajaa ensi kaudella sisään yhä useampia nuoria endurokuljettajia.

– Kehittelimme viime syksynä idean työnimellä SML-EM-Team kulkevaan projektiin, joka on nyt käynnistetty. Idea voidaan kiteyttää viiteen sanaan: kynnyksen madaltaminen osallistua kansainvälisiin kisoihin, kertoo uuden projektin puuhamiehiin kuuluva Hannu Häkkälä.
Häkkälän lisäksi enduron EM-sarjan tukiryhmässä ovat mukana Pekka Heija, Tommi Jarkkola, Vesa Kantonen, Paavo Nikander ja Juha Pohjonen.

– Tämä on se ydinjoukko, joka on sitoutunut jo tässä vaiheessa projektiin. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki on vielä alkuvaiheessa, eikä mikään ole niin sanotusti kiveen hakattua, toteaa Häkkälä.

EM-Team kulkee käsi kädessä ja hallinnollisestikin osana Suomen Moottoriliiton valmennusryhmätoimintaa. Luonnollisesti myös kuljettajien omat taustaryhmät ovat oleellinen osa kehitteillä olevaa organisaatiota.

– Toivomme, että EM-projektista kiinnostuneet kuljettajat ilmoittautuvat mahdollisimman pian liiton nuoriso- ja valmennuspäällikkö Tomi Konttiselle. Pyrimme kartoittamaan kuljettajatilanteen joulukuun aikana ja tarkoitus on, että paketti on kasassa helmikuun alkuun mennessä. EM-Teamin ensimmäinen tukikilpailu ajetaan puolestaan 13. maaliskuuta Kuhmoisissa, Häkkälä valottaa aikataulua.

Häkkälä odottaa, että EM-Teamiin saataisiin mukaan 6-10 kuljettajaa.
– EM-kausi huipentuu Portugalissa kilpailtavaan kolmen päivän mittaiseen joukkuekisaan. Hyvä tavoite olisi se, että saamme jalkeille ainakin kaksi joukkuetta, eli yhteensä kuusi kuljettajaa.
Häkkälä tietää kokemuksesta, että kansainvälisiin kisoihin osallistuminen merkitsee monelle nuorelle kuljettajalle ison kynnyksen ylittämistä.

– Resurssien mukaan myös mahdollista taloudellista tukea tuova tukiryhmä astuu kuvaan ja apuun monissa käytännön järjestelyissä, joita riittää paljon jo EM-tasollakin matkustamisesta lähtien ennen varsinaista kilpailutapahtumaa. Kisoissa ovat sitten vuorossa muun muassa varikon perustoiminnot, huoltotoimintojen koordinointi ja yhteinen toteutus, sekä myös edustus tuomaristossa, luettelee Häkkälä.

Enduromoottoripyöräilyn EM-sarja sisältää kaudella 2010 neljä osakilpailuviikonvaihdetta ja yhteensä yhdeksän kisapäivää. Sarja käynnistyy toukokuun alussa Ranskassa. Portugalissa kisattava finaali kattaa kolme ajopäivää joukkuekilpailun myötä.

Enduromoottoripyöräilyn EM-sarjan kilpailukalenteri kaudella 2010:
01.-02.5, Boussac, Ranska
26.-27.6, Kielce, Puola
17.-18.7. Val di Nizza, Italia
10.-12.9. Oliveira do Hospital, Portugali (sisältää kolmipäiväisen finaalin ja joukkuekisan)

Uusin numero