Elias tuuraa Barberaa Lagunassa

Barberalta murtuivat vasen pohje- ja sääriluu hänen harjoitellessaan motocrosspyörällä kotimaisemissaan Espanjassa. Barbera operoitiin sunnuntaina Barcelonassa ja hänen toipumisaikansa odotetaan ulottuvan neljästä kuuteen viikkoon.

Lagunaa seuraava osakilpailu odottaa vuoroaan 19. elokuuta Indianapolisissa, joten Eliasille tarjoutuu suurella todennäköisyydellä keikkatöitä edelleen myös siellä. Indyn "Brickyard'illa" radalle kesätauolta palaavat Moto3- ja Moto2-luokat, jotka eivät ole tunnetusti mukana Laguna Secassa.

Elias voitti vuonna 2010 Moto2-luokan historian ensimmäisen maailmanmestaruuden Gresinin riveissä. Hän ajoi sen jälkeen viime kauden vaisulla menestyksellä kuninkuusluokassa LCR-tiimin Hondalla.

Eliasilla on plakkarissaan yksi MotoGP-luokan osakilpailuvoitto Hondalla kaudelta 2006 Portugalin Estorilista. Hän kukisti Yamahalla ajaneen Valentino Rossin kyseisessä kisassa kahdella tuhannesosalla. Elias, 29, on ajanut urallaan 96 MotoGP-luokan starttia. Hän kilpaili kaudella 2008 Pramac-tiimissä.

Elias palasi täksi kaudeksi Moto2-luokkaan Aspar-tiimin riveissä. Eliasin ja Asparin tiet erosivat kuitenkin reilu viikko sitten Mugellon radalla ajetun Italian GP:n yhteydessä. Jorge Martinezin johtama Aspar on jo ehtinyt vahvistaa, että Nico Terol saa uudeksi tiimikaverikseen Jordi Torresin.

Barberan tuuraajan ympärillä kävi maanantaina melkoinen huhumylly ennen Eliasin pestin varmistumista.

Lagunaan tyrkyllä Pramac-tiimin riveissä olivat myös Nicky Haydenin nuorempi veli Roger Lee Hayden sekä Kenny Noyes. RL Hayden on tehnyt aiemminkin MotoGP-luokan tuurauskeikkaa kotiradallaan Kaliforniassa.

Lorenzon johdolla
sarjan lyhimmälle radalle

Sarjan lyhimmälle, eli vain 3610 metrin mittaiselle ja korkkiruuvimutkastaan kuuluisalle Laguna Secan radalle lähdetään tällä kaudella viisi voittoa nimiinsä vieneen Yamahan Jorge Lorenzon johdolla.

Edellisen osakilpailun Mugellossa voittaneella Lorenzolla on koossa 185 pistettä, eli 19 Hondan Dani Pedrosaa enemmän.

Maailmanmestaruutta ja Laguna Secan voittoa puolustava Casey Stoner tulee kolmantena 18 pistettä tallikaverinsa Pedrosan takana.

Uusin numero