Elias ensi kaudeksi Pramacille

Käytännössä selviönä voidaan pitää sitä, että Hondan taloudellisissa vaikeuksissa oleva Interwetten-tiimi vetäytyy kaudella 2011 MotoGP-luokasta, jolloin japanilaiskuljettaja Hiroshi Aoyama jää ainakin hetkeksi tyhjän päälle.

Malesiassa ehdittiin pitää salettina myös sitä, että Ducatin Pramac-tiimi kilpailee ensi kaudella enää yhden kuljettajan, eli Suzukilta siirtyvän italialaisen Loris Capirossin voimin.
Kun myös Suzuki suunnittelee ajavansa jatkossa ainoastaan espanjalainen Alvaro Bautista kuljettajanaan, niin kuninkuusluokan pyörien ja ajajien määrä uhkaa hiipua enää 15:een.

Sarjan kaupalliset oikeudet omaava Dorna puuttui nopeasti kestämättömältä vaikuttavaan tilanteeseen. Dorna pyrkii järjestämään tuoreelle Moto2-mestarille, espanjalaiselle Toni Eliasille paikan Pramac-tiimistä, josta hänen maanmiehensä Aleix Espargaro saa lähteä Kallion tavoin.
Espargaro on neuvotellut paikasta Moto2-luokkaan Asparin ja Ponsin tiimien kanssa.

Aoyama Gresinille, Stoner ”Suppon tiimiin”

MotoGP-luokka huutaa myös yhtä japanilaiskuljettajaa, joten Dorna ja HRC pyrkivät varmistamaan kaikin keinoin sen, että Aoyamalle löytyy töitä ensi kaudeksikin lajin huipulta.
Tässä kuviossa Aoyamalle pedataan paikka Gresinin Honda-tiimiin Marco Simoncellin kaveriksi.

Tämä puolestaan merkitsisi sitä, että Andrea Dovizioso jatkaisi sittenkin Dani Pedrosan Repsol-tiimikaverina Hondan tehdastallissa.
Hondan palvelukseen siirtynyt Casey Stoner ajaisi – kuten alun perin oli suunniteltukin – yhden miehen tiimissä, jota johtaisi aussille jo Ducati-ajoilta tuttu Livio Suppo.
Jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla tiedetään olevan ainakin Pedrosan asiainhoitaja Alberto Puig, joka ei haluaisi nähdä toista vahvaa persoonaa, eli Suppoa Hondan tehdastiimin päällikkönä.