Eemeli Lahti innokkaana Brnoon

World Superbike -sarja palaa tulevana viikonloppuna Tsekin tasavaltaan ja Bron radalle ensimmäistä kertaa vuoden 2012 jälkeen, joten kovin monella sarjan kuljettajista ei ole aiempaa kokemusta radasta. Supersport-luokkaan osallistuva Eemeli Lahti odottaa kilpailuviikonloppua myös itselleen uudella radalla innolla.

– En tiedä yhtään, millaista vauhtia täällä pitäisi supersportilla ajaa, Lahti naurahtaa.

– Jotkut tiimit ovat käyneet täällä testaamassa. Vaikka ajetut kilometrit näkyvätkin vauhdissa, tasoittaa se hieman pelikenttää, että kenelläkään ei ole radalta vuosien kokemusta, toteaa Lahti.

– Rata on täysin erilainen kuin edellisen kilpailun näyttämönä toiminut Donington. Täällä mutkat ovat jouheita, nopeita ja leveitä. Lisäksi kovia jarrutuksia on vähän, joten voisi kuvitella, että saamme pyörän helpommin mieleisekseni, Lahti arvioi, mutta jatkaa radan korkeuserojen tuovan säätötoimiin omat haasteensa.

– Täällä pyörä pitäisi saada kääntymään sekä ylä- että alamäessä, mikä tekee hommasta vaikeampaa. Ensimmäisen treenin aikana nähdään, mihin säädöissä keskitytään ja minkä suhteen tehdään kompromisseja, jotta oltaisiin muualla nopeampia, Lahti pohtii.

Tavoitteiden asettaminen kaikille uudella radalla ei ole yksinkertaista, mutta Lahti pyrkii hyviin suorituksiin alusta alkaen.

– Uskon, että suoraan Superpole 2:een pääsemisen pitäisi olla mahdollista. Muilta osin tavoitteet kirkastuvat viikonlopun aikana, toteaa Lahti.

– Tänään neljän aikaan pääsemme tutustumaan rataan, joten silloin nykäisen pyöräilyshortsit jalkaan ja menen kuudeksitoista tunniksi kelaamaan sitä ympäri, Lahti nauraa.

World Superbike -sarjan seuraava osakilpailu ajetaan 8.-10. kesäkuuta Tsekin tasavallassa, Automotodrom Brnon radalla. Sterkman Motorsport by HRP -tiimin Eemeli Lahti osallistuu Suzuki GSX-R 600:lla supersport-luokkaan. Luokan harjoitukset ajetaan perjantaina klo 11.40 ja 16.00 sekä lauantaina 10.15. Luokan aika-ajo on vuorossa lauantaina klo 15.00 alkaen ja sunnuntaina ajetaan warm-up klo 10.10 ja kilpailu klo 12.30 Suomen aikaa.

 

Uusin numero