Eeki Kuparinen kohti IDM-sarjan avausosakilpailua

Tallin kalusto on jo matkalla Saksaan kohti Lausitzringillä tulevana viikonloppuna ajettavaa Saksan Mestaruussarjan IDM:n avausosakilpailua. Kuparinen keskittyy alkavalla kaudella ensisijaisesti IDM-sarjan kiertämiseen, mutta kilpailee myös muissa kansallisten sarjojen kilpailuissa kesän aikana. Talven aikana talli ja kuljettaja ovat tehneet tiukasti töitä valmistautuessaan uuteen kauteen.
Viimekaudella IDM-sarjasta saadut opit, sekä talven testeissä Espanjassa löydetyt säädöt on tarkoitus hyödyntää tulevalla kaudella.

IDM-sarjassa ajetaan kaudella 2009 yhteensä kahdeksan osakilpailua, pääosin Saksassa, mutta mukaan sarjaan mahtuvat myös startit Itävallassa ja Hollannin GP-näyttämöllä Assenissa. Kuten kaudella 2008, myös kaudelle 2009 IDM-sarja on rakentanut kattavan ja informatiivisen www-palvelun, josta löytyvät myös usein jopa lähes reaaliaikaiset kilpailu- ja aika-ajotulokset.
IDM-Sarjan www-palvelu löytyy osoitteesta:
www.idm.de .

Eeki Kuparinen: ”Pitkän talven jälkeen on taas hienoa päästä ajamaan.
Espanjassa ajetut testit sujuivat lopulta aika hyvin, ja pyörä tuntuu toimivan todella hienosti. Koitetaan jatkaa nyt jo kauden avauksessa siitä mihin viime kaudella jäätiin, kyllä suunta on ylöspäin.”

Esko Kuparinen: ” Kauden avaus lähestyy jo kovaa vauhtia, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu että olemme suhteellisen valmiita ensimmäiseen kilpailuun. Talven valmistelut ovat sujuneet hyvin, ja erityisesti Espanjassa ajamissamme testeissä saimme vietyä niin säätöjä kuin ajamiseen liittyviä asioitakin mielestäni hyvin eteenpäin. Kyllä tavoitteita on tietysti viimekaudesta hieman nostettu, mutta tarkoitus ei silti ole lähteä Saksan kovatasoiseen sarjaan ’takki auki’.”

Tiedote: Sami Haanpää