24 huhtikuun, 2024
Molemmissa suora ohjaustanko, jämäkkä jousitus ja suorituskyky korkealla tasolla. Mutta kun nämä kaksi pannaan vastakkain, niin kumpi vie voiton?
Pieni alas kurottuva etuvalo, tyylikkäät katemuovit ja korkea takaosa saavat sen näyttämään punaiselta nuolelta; Ducati Streetfighter V2:n ohi ei voi kävellä katsomatta sitä pitkään. Yamahassa puolestaan on röyhkeästi eteen katsova ajovalo, kullanvärinen Kayaba-etuteleskooppi ja Öhlinsin takapamppu vangitsevat katseen, mutta ulkonäkö on jotenkin sekavampi. Ulkonäkö ei nyt kuitenkaan ole pääasia, vaan katsotaan kumpi vie ja kumpi vikisee kun lähdetään ajamaan.
Vaikka Ducatin istuinkorkeus on peräti 840 milliä, yltävät 170-senttisenkin kuljettajan jalat tukevasti maahan rungon ja satulan kapeuden ansiosta. Kapean V2-moottorin ansiosta polvetkin pysyvät melko lähellä toisiaan. Ohjaustanko on kauempana edessä kuin kilpailijallansa. 155 hevosvoiman huipputehon pitäisi tuoda selvä ero Yamahaan, mutta käytännössä näin ole. Korkeaviritteinen V2 on hillitty alakierroksilla ja vastustaa ravistellen kaasukahvan liikkeitä, eikä vääntökään ole kehuttava matalilla kierroksilla. Meno on sen sijaan äärettömän hauskaa kun kierrokset pidetään yli 6000:n ja suuremmalle vaihdetaan vasta vaihtovalon siihen kehottaessa. Se on hauskaa mutta myös rasittavaa, sillä Streetfighter V2 ei anna anteeksi virheitä tai huolimattomuutta. Neulansilmämutkissa se vaatii ykkösvaihdetta, mutten meno tyssää. Rullailu häiritsee linjoja todella paljon, sillä jämäkkä jousitus sopii maisemien katselua paremmin täyskaasuajoon. Tätä pyörää tulee todellakin ajaa, silloin se tarjoaa ajonautintoa, jonka määrittävä tekijä on kuljettajan aktiivinen vuorovaikutus pyörän kanssa.
MT-09 SP:n kuljettajan takamus on 820 millin korkeudella, jalkatapit on säädettävissä kahteen asentoon ja ohjaustanko on paljon lähempänä kuljettajaa. Yamahan triple vastaa kaasuun esimerkillisellä tavalla jopa pienillä kierroksilla, ajoasetuksilla B, C ja D. Terävimmällä A-asetuksella se kuitenkin nykäisee kaasua avattaessa silloin tällöin. Kierrosluvusta riippumatta moottorin vääntö on aina lineaarinen. Ajoitpa neulansilmämutkaan rauhallisesti tai täysiä ykkösvaihteella, vastaa Yamaha kuljettajan toiveisiin täydellisesti. MT-09 SP:n mukava jousitus, joka sietää melkoisia epätasaisuuksia, toimii jokaisessa mutkassa esimerkillisellä tavalla, eivätkä sitä häiritse epätasaisuudet tai kaasulla provosointi. Yamaha selvittää mutkat leikiten ja ajolinjan korjaaminen on helppoa myös kallistuksissa. Japanilainen kilpailija ei yllä aivan Ducatin jarrujen ensiluokkaiseen suorituskykyyn, mutta ei sekään osoita heikkouksia toistuvien raskaiden jarrutusten ja alamäkiajon jälkeen.
Streetfighter V2 on täydellinen nopeisiin kiihdytyksiin, mutta MT-09 SP näyttää, kuinka oivallinen moottori, leikkisä ajettavuus ja onnistunut ergonomia synnyttävät vakuuttavan kokonaisuuden. Tällä kertaa siis voitto Japaniin.
Biken numerossa 9/2022 on neljä mielenkiintoista kaksintaistelua neljässä eri pyöräluokassa. Suzuki GSX-S1000 GT vai KTM 1290 Super Duke GT -matkasporttien luokassa? Moto Guzzi V7 Stone vai Kawasaki Z650 RS moderneissa klassikoissa? Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä: Harley-Davidson Pan America 1250 Special vai Triumph Tiger 1200 GT PRo isoissa adventureissa? Osta oma Bike lehtipisteistä ja lue!
