Ducati korottaa panoksia: Rossille tarjotaan 17 miljoonaa kaudesta

Keskustelu Laguna Secan varikolla ja taustoilla on pyörinyt itsepintaisesti Rossin ympärillä. Aika-ajosuoritukseensa pahoin pettynyt Rossi on luvannut, että hän tekee suuren päätöksensä kolmen seuraavan viikon kuluessa, eli 19. elokuuta ajettavaan Indianapolisiin mennessä.

Rossi on myös painottanut, että raha ei olisi sittenkään se päällimmäinen tekijä päätöstä pähkäiltäessä. Rossi haluaa kilpailukykyisen pyörän ja Ducatin on nyt pystyttävä vakuuttamaan hänet siitä.

Se on Yamahaan verrattuna paljon, todella paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta Ducati ei anna periksi.

Ducati on lähtenyt viimeiseen rutistukseen ja kovilla kierroksilla käytäviin Rossi-neuvotteluihin tarjoamalla hänelle muhkeaa 17 miljoonaan euron vuosipalkkaa, johon Yamaha ei pysty vastaamaan.

Yamahan ei toki tarvitsekaan, kun riveistä löytyy jo mestarin mittainen Jorge Lorenzo ja edelleen tukku paikkaa tehdastiimistä hanakasti kyttääviä, sekä todella nälkäisiä kuljettajia Andrea Dovizioson ja Cal Crutchlowin malliin.

Ducati on lapioinut tähän mennessä Rossin tilille vuosittain 15 miljoonaa euroa. Summa merkitsee maailman yhden parhaiten tienaavaan urheilijan vuosiansiosta noin puolta.

Rossi jatkaa Lagunassa neuvotteluja Ducatin toimitusjohtajan Gabriele Del Torchion kanssa. Ne neuvottelut ovat taatusti monivivahteisia ja palkkasumma vain osa kokonaisuutta.

Esille nousee varmuudella myös pyhänä pidetty italialainen liitto Rossin ja Ducatin välillä. Eli antaako Rossin kunnia sittenkään periksi jättää töitä puolitiehen. Rossi on tähdentänyt pitkään, että hän haluaa tehdä Ducatista taas voittavan pyörän.

Tietenkin tässäkin tapauksessa raja tulee auttamattomasti vastaan. Rossin tuskaista ilmettä aika-ajon lopulla seuratessa tuli väkisinkin mieleen, että se raja ei ole ainakaan enää kovinkaan kaukana. Se saattaa olla jo ylitetty.

Kallion tiimikaveri testaamaan
Ducati ensi viikolla Mugelloon?

Ducati ehti jo varmistaa selustaansa Lagunassa vahvistamalla Nicky Haydenin vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Katseet ovat kuitenkin jo paljon pidemmällä tulevaisuudessa.

Rossilla on ikää 33 vuotta ja Hayden täyttää maanantaina 31. Ducatilla on edessään sukupolvenvaihdos kuljettajarintamallaan samaan malliin, kuin kaudella 2007 Casey Stonerin kanssa.

Konkreettisia viitteitä tästä ja eräänlaisesta junioritiimistä on tarjolla jo ensi viikolla Mugellossa, jossa Andrea Iannone ja Danilo Petrucci testaavat Desmosedicia.

Varikkohuhujen mukaan radalla saatetaan nähdä myös Mika Kallion tiimikaveri Scott Redding, joka on ollut jo pitempään Ducatin kiikarissa.

Kalliota ja Reddingia ajettavan Marc VDS Racingin-tiimin tiedetään neuvotelleen Ducatin kanssa vastaavasta kuviosta, jota on toteutettu tähän mennessä Pramacin kanssa.
 

Uusin numero