Ducati ei ollut tyytyväinen MotoGP-kauteen

Testikausi ehti jo lupailla Ducatin paluuta voittajaksi, mutta aika ei ollut sittenkään vielä kypsä tähän.

Ducatilla on voitettu MotoGP-luokan MM-osakilpailu viimeksi vuonna 2010. Silloin asialla oli Casery Stoner, joka palaa ensi kaudella Ducatin testikuljettajaksi.

– En ole tyytyväinen, koska kauden loppupuoli ei ollut tosiaankaan sitä, mitä olisimme halunneet, Dall’Igna summaa tehdaskuskien Andrea Dovizioson ja Andrea Iannonen saldoa.

Dall’Igna jakaa Ducatin kauden kuninkuusluokassa kolmeen osaan.

– Alussa olimme varsin kilpailukykyisiä, jolloin taistelimme podiumsijoituksista ja voitoistakin. Sen jälkeen menetimme jotain kilpailijoihimme nähden. Ja lopuksi jäimme sitten ilman mainittavia tuloksia. Tavoitteemme oli palata voittajaksi. Emme yltäneet siihen.

Dovizioso ja Iannone jatkavat ensi kaudella Ducatin tehdastiimin kuljettajina. Uusi GP16-pyörä on tarkoitus saada radalle välittömästi ensimmäisellä testijaksolla, joka ajetaan helmikuun alussa Sepangin radalla Malesiassa.

Ducati oli päättyneellä kaudella myöhässä uuden pyöränsä kansa, mikä heijastui Dall’Ignan mukaan kokonaisuuteen. Yamahat ja Hondat lisäsivät etumatkaa sitä myötä, mitä pitemmälle kausi eteni.
 

Uusin numero