Davide Brivio: ”Ottakaa oppia Valentino Rossista”

Brivio toivookin, että moni nuori kuljettaja ottaisi esimerkkiä Rossin intohimoisesta asenteesta.

Rossi mursi jalkansa 31.8. harjoitellessaan enduropyörällä. Leikkaus tehtiin jo seuraavana päivänä. Misanon GP jäi väliin, mutta Rossi oli mukana jo kolme viikkoa myöhemmin Aragoniassa. Rossi ajoi hämmästyttävästi aika-ajoissa itsensä eturiviin – lopulta hän oli kilpailussa viides.

”Valentino on yllättänyt minut todella monta kertaa, mutta tämä oli poikkeuksellista; hänen motivaationsa palata nopeasti takaisin oli uskomatonta”, nyt Suzukin MotoGP-tiimiä johtava Brivio sanoo Crash.netille.

”Luulisi että kaiken jo voittaneelle kuljettajalle ei olisi niin väliä, jos toinenkin kilpailu pitää jättää välistä. Mutta hän teki valtavan kuntoutustyön missatakseen vain yhden kilpailun.”

”Olen aina sanonut, että Valentino on loistava esikuva, jonka motivaatiosta ja määrätietoisuudesta monen nuoren kuljettajan kannattaisi ottaa oppia”, Brivio kertoo.
 

Uusin numero