Danilo Petrucci sai vahvistusta tehdastiimihaaveilleen

Petrucci ajoikin Qatarin avauskilpailussa mainiosti; hän oli pitkään kärkikahinoissa ja oli lopulta viides. Petrucci on sanonut ennenkin ääneen haluavansa tehdastallipaikan – samalla hän on myöntänyt, että se voi tulla vain loistavien tulosten kautta.

Sopimus on mahdollinen kaudelle 2019, koska Petruccilla on ajosopimus suoraan Ducatin tehtaan kanssa, vaikka hän satelliittitiimissä ajaakin; paperissa on tehdastiimioptio.

Kun Jorge Lorenzo näyttäisi olevan edelleen vaikeuksissa tehdastiimin pyörällä, eivät Petruccin haaveet ole täysin tuulesta temmattuja. Varikkohuhuissa Petruccia on viety myös Suzukille.

”Ei ole salaisuus, että haluan Lorenzon paikalle. Olin Qatarissa vahva ja nopea, juuri tällaisilla suorituksilla voin varmistaa itselleni ensi kaudeksi tehdaspaikan. Olisi tietysti ollut vielä täydellisempää olla heti palkintopallilla. Mutta kun katsoo, keiden kanssa taistelin täysin tasapäisesti, voin olla varma siitä, että tein erittäin hyvää työtä”, Petrucci sanoo.

”Tiesin toki avauskilpailussa, että Marc Marquez ja Andrea Dovizioso olisivat hiukan edelläni. Uskoin kuitenkin, että se kolmas paikka podiumilla olisi minun. Mutta en laskenut mukaan Valentino Rossia, joka näyttää olevan aina siellä kärkipään kahinoissa.”

Uusin numero