Dakarin voittoa puolustanut Sam Sunderland ulos kisasta ensimmäisenä päivänä

Dakar-rallia 2023 on ajettu vasta yksi varsinainen kisapäivä, mutta varmaa on jo se että voittajan nimi vaihtuu viime vuodesta.

Ennen Dakarin alkua eräs kokenut moottoripyöräluokan kilpailija totesi kilpailun luonteesta, että ”voittaakseen pitää ajaa yli 8500 kilometriä, mutta hävitä voi viiden metrin matkalla tekemällään virheellä”. Kilpailun hallitseva voittaja Sam Sunderland (GBR, GasGas) koki karun kohtalon jo kilpailun ensimmäisellä varsinaisella erikoiskokeella sunnuntaina, kun hän kaatui, rikkoi lapaluunsa ja sai aivotärähdyksen. Sunderland viestitti sairaalasta olevansa enemmän tai vähemmän kunnossa, mutta harmitteli tapahtunutta tiimin puolesta, joka oli valmistautunut pitkään ja huolella tämän vuoden kilpailuun.

Sam Sunderland

Vailla dramatiikkaa ei ensimmäisen päivän 602 kilometrin reitti 367 kilometrin erikoiskokeineen muutenkaan sujunut. Osa kärkimiehistä, mukaanlukien yksi vahva ennakkosuosikki Joan Barreda Bort, sortui ylinopeuteen siirtymällä ja rikkeestä saadut rangaistukset panivat tulosluetteloa uuteen uskoon. Kun rangaistusminuutit oli lisätty tuloksiin, on kilpailun kolmen kärki ensimmäisen päivän jälkeen seuraava:

  1. Ricky Brabec, Honda (USA), 4.14,10
  2. Kevin Benavides, KTM (ARG), +19 sek
  3. Toby Price, KTM (AUS), +39

Lue myös:

Uusin numero