Crutchlowille jatkosopimus Hondan LCR-tiimiin

Aiemmin myös takaisin Ducatin suuntaan tähyilleen Crutchlowin, 29, jatkosopimus julkistettiin sopivasti hänen kotikisansa alla, joka ajetaan kauden 12. MM-osakilpailun merkeissä tulevana viikonvaihteena Silverstonessa.

Mansaarelta kotoisin olevan Crutchlowin sopimus kattaa myös option vuodesta 2017.

– Olen erittäin tyytyväinen voidessani jatkaa yhteistyötä LCR:n kanssa. Luciolla on fantastinen tiimi, toteaa tällä hetkellä MM-pisteissä yhdeksäntenä oleva Crutchlow.

Cecchinello uskoo vakaasti, että Crutchlowilta löytyvät kaikki eväät yhä parempaan.

– Hän on yksi MotoGP-luokan lahjakkaimmista kuljettajista. Hänellä on taitoa ja pontentiaalia taistella kärkikuskien kanssa podiumsijoituksista, kuten nähtiin jo Argentiinassa.

Crutchlowin tiimikaverina ajaa tällä kaudella kohunousun kuninkuusluokkaan tehnyt, Aki Ajon manageroima australialainen Jack Miller.

LCR-tiimi saattaa palata ensi kaudella yhden kuljettajan konseptiin, jolloin Millerin odotetaan siirtyvän Aspar-tiimin riveihin. Millerillä on sopimus suoraan HRC:n kanssa.

Uusin numero