Cross countryn SM-sarjassa palkintorahaa 4000 euroa

Lisäksi Suomen suurimman offroad-moottoripyörälajin toimintaa kehitetään uudella tavalla, kun SM-sarjatoimintaan astuu mukaan promoottori.

Kestävyyslaji cross countryssa on aiemminkin jaettu rahapalkintoja SM-sarjan parhaille.

Tänä vuonna palkintosumma tulee olemaan yhteensä 4000 euroa. Suomen mestari kuittaa 1500 euroa ja seuraavat neljä kuljettajaa järjestyksessä 1200, 700, 400 ja 200 euroa.

– Cross country on helposti lähestyttävä laji, johon voi osallistua enduro- ja motocrosspyörällä. Pääasiassa kahden tunnin mittaiset kilpailut tarjoavat kuljettajille paljon ajettavaa ja kilpailupäivät ovat todellisia massalajeja, kun kaikissa luokissa on yhteensä useita satoja ajajia, cross countryn lajipäällikkö Reijo Kivelä taustoittaa.

– SM-sarja on lajin terävin kärki, jossa ovat mukana huiput enduron ja motocrossin parista. Esimerkiksi viime vuoden Suomen mestari Eero Remes on enduron ammattilainen ja moninkertainen MM-mitalisti. Rahapalkinnot korostavat SM-luokan asemaa, vaikka kaikkien luokkien laaja harrastajakunta on erittäin tärkeää.

Neliosaisen SM-sarjan julkikuvaa, tiedotusta ja markkinointia alkaa kehittää promoottorin ominaisuudessa turkulainen Marko Vihriä, 33, yrityksensä 81 Media Finland kautta.

SM-sarjan nimikkoyhteistyökumppani on 24MX-nettikauppa, ja sarjan nimi 24MX SM cross country. Muut yhteistyökumppanit ovat AllRight, Bike & Boat World, Duell, First Stop Jämsä, KTM, Liquid Image, Molitor, Motopalvelu, OFFROADPro ja Sherco. CrossiBlogi.fi ja Pilvilinnan Talonmies ovat 24MX SM cross countryn visuaalisen ilmeen taustalla.

– Tuon SM-osakilpailuihin yhtenäistä ilmettä radoille sekä tiedottamiseen ja markkinointiin. Kerhot järjestävät edelleen kilpailut ja kuljettajat luovat kilpailutapahtuman. Minä olen panoksellani tukemassa kokonaisuutta, Vihriä kertoo.

– Korostan SM-sarjan asemaan, mutta haluan varmistaa, että muissakin luokissa on huomiota. Cross country on ison harrastajakunnan laji. SM-sarjassa ajetaan totisesti ja muissa luokissa kenties enemmän mukavuuspohjalta.

Freelance-toimittaja Vihriä toimii myös motocrossin juniori- ja harrastesarja MX-liigan promoottorina. Lisäksi Vihriä vastaa yhdessä ylöjärveläisen Marko Panulan kanssa motocrossin Suomen maajoukkueen yhteistyökumppaniasioista sekä tiedotuksesta.

Panula on puolestaan yrityksensä MJP-Eventsin kautta motocrossin SM-sarjan promoottori.

Cross countryn SM-kausi käynnistyy 18. huhtikuuta Kangasalan Moottorikerhon isännöimänä. Kuudetta kertaa järjestettävä Panssari CC ajetaan Hattulassa, Parolan vanhan lentokentän alueella.

Kyseessä on samalla enduron Suomen maajoukkueen tukikilpailu, jonka ilmoittautumistulot ohjataan MM-kilpailumatkaan. Kilpailu on perinteisesti ollut vuoden suosituin, viime vuonna kaikissa luokissa oli yhteensä 612 ajajaa.

SM-osakilpailujen yhteydessä kilpaillaan veteraanien ja naisten Suomen Cup -menestyksestä sekä useissa kansallisissa luokissa.

24MX SM cross country 2015:
18.4. Kangasalan Moottorikerho
27.6. Jämsän Seudun Moottorikerho
22.8. Miehikkälän Moottorikerho
17.10. Rauman Seudun Moottorikerho
 

Uusin numero