Circuit Racing Alastaro: RAM Racing Yamahalla kaksijakoinen viikonloppu

Kylmästä keväästä johtuen oli treenimetrit jäänyt todella vähille ennen Alastaron kilpailuviikonloppua. Tällä kaudella tiimissä ajaa Lenni Klemetti ja junior-projektissa Aleksi Hyvärinen. 

Treeneissä Lennillä oli vielä todella paljon tekemistä, että päästiin edes lähelle vanhaa ennätystä. Vauhti kuitenkin parani ajosettien myötä, mutta vielä lauantaina ei vauhti riittänyt voittokamppailuun. Kestin kaaduttua kärjestä sai Lehtiranta ajella varmaan voittoon. Lenni tuli yhtä selkeänä kakkosena maaliin ja Nurmi oli kolmas.

Lauantai iltana käytiin datalta paljon ajamista läpi ja tehtiin pyörään vielä pieniä muutoksia, jotta oltaisiin sunnuntain kisassa mukana kärkikamppailussa. Sunnuntain lämmittelyajossa lähdettiin hakemaan vahvaa ajoa, mutta tekniikkapuolella olikin muita suunnitelmia. Vaihteisto sanoi sopimuksen irti, luultavasti jokin siirtäjä hajosi ja ajot olivat sitä myöten siinä. Harmittaa isosti kun jää kisa ajamatta. Mutta ei näille mitään voi, joskus näitä vaan sattuu. Laitetaan aski kuntoon ja käännetään katse eteenpäin.

Junior-projektissa vauhti kasvoi pikkuhiljaa. Aleksilla on ollut aiemmilla kausilla todella hyvä yritys ja vauhti päällä, mutta viime kauden paha loukkaantuminen katkaisi kauden alkuunsa. Ajotauko oli pitkä ennen kisoja, ja ainut tavoite olikin vaan saada kilometrejä alle ja luottamusta taas tekemiseen. Aleksi ajoikin molemmat kisat maaliin vauhtia pikkuhiljaa nostaen, sijat 8 ja 5. Nyt vaan lisää kilometrejä niin loppukaudesta nähdään taas sama vanha Aleksi puikoissa.

Tekniikkamurhetta lukuun ottamatta hieno viikonloppu. Aurinko paistoi ja yhdistetty kisa autojen kanssa toi myös kivasti lisäseurattavaa viikonloppuun. 

Kiitos mekaanikoille, kuskeille ja taustahenkilöille viikonlopusta.

Teksti ja kuvat: RAM Racing Yamaha

Uusin numero