Checa tottelee tunteitaan ja jatkaa kilvanajoa vuoden kerrallaan

Lajin italialaisikoneihin lukeutuva Biaggi päätti pistää pillit pussiin mestaruuden jälkeen ja antaa vihdoin aikaa myös perheelleen.

Lokakuun puolivälissä 40 vuotta täyttänyt espanjalainen Checa sen sijaan päätti kiusata nuorempiaan edelleen Ducatin puikoissa. Mutta kauanko, sitä hän ei osaa vielä itsekään sanoa.

– Sopimukseni ovat tässä vaiheessa kauden mittaisia. Menetät paljon henkilökohtaista vapautta, jos menet allekirjoittamaan pitemmän sopimuksen. Haluan tehdä mitä haluan, milloin haluan ja haluan samalla seurata tunteitani, sanoo viime kaudella MM-sarjassa neljänneksi Biaggin, britti Tom Sykesin ja italialaisen Marco Melandrin takana sijoittunut Checa.

Aprilialla tittelin takoneelle Biaggille mestaruuden vain puolella pisteellä hävinneellä Kawasakin ässällä Sykesilla on ikää 27 vuotta. BMW:tä kuskaava Melandri on häntä kolme vuotta nuorempi.

– Ensi kaudella on vain yksi mestarisuosikki. Hän on Sykes, linjaa Mika Kallionkin kanssa aikoinaan MotoGP-luokassa tulisesti yhteen ottanut Melandri.

Checa ei vaivaa ajatuksiaan – ei ainakaan vielä tässä vaiheessa – kauden 2013 voimasuhteiden spekuloinnilla. Hän kuuntelee puheiden sijaan sydämen ääntä.

– Kausi 2012 kulki osaltani vuoristorataa. Päätin kuitenkin jatkaa, koska olen edelleen motivoinut. En tehnyt enkä tee sitä mahdollisesti jatkossakaan siksi, että haluan ansaita enemmän rahaa ja että haluan olla suositumpi. Jatkan uraani nimeomaan siksi, että minulla on sisäinen tarve tehdä niin. Se mitä sitten ensi kauden jälkeen tapahtuu, on täysin avointa. En voi ennustaa tunteitani, toteaa Checa.

Superbike-luokan kauden 2013 ensimmäiset MM-pisteet ovat jaossa 24. helmikuuta Phillip Islandin uuden päällysteen saaneella 4,4 kilometrin mittaisella radalla Australiassa. Viralliset testit ajetaan samalla radalla kisaviikon maanantaina ja tiistaina.

Australiassa koleampiin keleihin tottunut MotoGP-karavaani puolestaan vierailee sarjan nopeimmalla radalla kahdeksaa kuukautta myöhemmin.

Kuva: carloscheca.com
 

Uusin numero