CBR15: Muille maille

Järjestäjän penteleet huijasivat ja väittivät, että edessä olisi aikataulutettu Passon ylitys, joten kaikkien olisi oltava varhain valmiina lähtöön. Aamulla paljastui, että kyseessä olikin ilmeisesti yritys pitää osallistujat poissa kaupungin valoista. Suurimpaan osaan keino tepsi, mutta jonkinmoinen osasto oli löytänyt baarin. Yksi kaveri valitti vielä illallakin krapulaansa.

Noin 450-kilometrinen ajoreitti kulkisi parin passon ja muiden mutkateiden kautta moottoritielle. Siitä jatkaisimme Sloveniaan, josta pienempien teiden kautta Kroatiaan ja Välimeren rannalle.

Aamu oli viileä (ylhäällä passolla taisi olla pakkasen puolella!) ja olin päättänyt lähteä liikkeelle silmälasit päässä, mikä osoittautui pian virheeksi. Kun pyörää joutui vähänkin ajamaan, rillit olivat välittömästi huurussa. Onneksi takin taskuun oli eksynyt myös piilolinssit.

Ei varmaankaan tule yllätyksenä, että hieman mutkaorientoituneimmilla ja moderneimmilla moottoripyörillä ajavat ovat mutkaisilla teillä hieman itseäni nopeampia. Olin kuitenkin vetovuorossa ensimmäisen passon jälkeisellä nopeahkolla mutkapätkällä. Aprilia-Juha jutteli jälkeenpäin, että hänellä oli oikea roadbookin sivu auki, joten tulevat risteykset olivat tiedossa, eikä ohittamiselleni ollut estettä. Olipahan vain kuulemma niin hauskaa katsella rimpuiluani pyörän päällä kipinäsuihkussa.

Toiselle Passolle johtava tie oli juuri katkaistu tietyön takia, joten jouduimme etsimään kiertotien nyppylän ympäri. Hetken pähkäilyn jälkeen sellainen löytyikin. Eksyimme kuitenkin jälleen, mutta pienen harhailun jälkeen löysimme itsemme Autostradalta, jota oli edessä muutamia kymmeniä kilometrejä.

Rajalla pysähdyimme vignettien oston yhteydessä kahville ja pohtimaan pyöriämme. Tykinkuula on nimittäin melkoinen rääkki. Tuolloin takana oli kolme ja puoli päivää ajoa, ja todella kovaa sellaista. Tiet ovat töyssyisiä ja tärinä on rajua. Katanan imukurkut murentuvat edelleen, joten uusi ratkaisu olisi syytä keksiä. Lisäksi ketjun kiristämisestä on muodostunut jokapäiväinen rutiini. Aprilia on alkanut savuttaa, paukkua ja työntää liekkejä putkesta. Pomminvarmana pitämämme GSX-R sammui moottoritiellä pari kertaa täydestä laukasta. Lähtiessämme vedin pari burnista kameroidensa kanssa heiluvien brittien iloksi, ja pian koko kahvilan henkilökunta olikin suut hymyssä seuraamassa operaatiota.  

Kroatiassa otin vetovastuun ja eksyin välittömästi reitiltä. Löysimme sille uudestaan, mutta keulamieheksi siirtynyt Juha nautti mutkista täysin rinnoin Aprilioineen. Jopa siinä määrin, että hän tykitti viitisen kilometriä ohi eräästä käännöksestä. Virheen huomannut Markku kertoi yrittäneensä herättää miehen huomiota koko harharetken ajan, mutta kukas sitä mitään kunnon mutkatiellä huomioisi?

Hetken ajettuamme kohtasimme jälleen brittiosaston ja liityimme letkaan. Pyöriä oli yhteensä pitkälle toistakymmentä, mikä helpotti rajamuodollisuuksia (Kroatiahan ei ole Schengen-aluetta) huomattavasti. Rajalta oli enää lyhyt rykäys Kroatian Rivieran Opatijaan.

Hotellilla hyppäsimme heti baariin huuhtomaan pitkän, mutta mahtavan päivän pölyjä kurkusta parilla oluella, minkä jälkeen Katana sai jälleen tarvitsemaansa huomiota. Sitä on nyt korjattu koko arsenaalilla, eli käytössä ovat olleet niin ilmastointiteippi, nippusiteet kuin rautalankakin!