Cal Crutchlow tyytymätön tiimiinsä: ”Meidän on saatava toinenkin kilpakuljettaja”

Vuodesta 1996 asti pyörinyt Lucio Cecchinellin aloittama projekti siirtyi 2006 MotoGP-luokkaan. Vain 2007 ja 2015 tiimi ajatti kahta kuljettajaa koko kauden. Nyt Crutchlow on ainoa kisakuljettaja, viime kaudella tallikaverina oli vielä Jack Miller.

Ensi kaudeksi MotoGP on varannut toisenkin paikan LCR:lle ja kuljettajaksi on huhuttu japanilaista Moto2-ässää Takaaki Nagakamia, joka on ollut tällä kaudella jo kolmesti palkintopallilla.

– Olen väsynyt kantamaan yksin tiimiä harteillani. Haluan tallikaverin ensi kaudeksi. Tällä tavalla kisaviikonloput ovat äärimmäisen raskaita, sanoo Argentiinassa kolmanneksi ajanut Crutchlow, joka on MM-sarjassa sijalla kymmenen.

– Olisi tärkeää, että meitä olisi kaksi. Vaikka saankin nyt kaiken huomion, olisi merkittävä juttu, että meillä olisi toinenkin kuljettaja. Voi kuulostaa omituiselta, mutta näin asia on.

Crutchlowilla on kaksi kautta sopimustaan jäljellä. Hän uskoo, että pystyy kehittämään Hondan tehdaspyörän sellaiseksi, että tulokaskuljettajankin olisi hyvä ajaa sillä ensi kaudella.

– Tämä on aika erikoinen pyörä ajettavaksi. Koskahan on nähty, että kuljettaja siirtyisi toiselta pyörämerkiltä Hondalle ja ajaisi heti hyvin? No joo, Casey Stoner teki niin, Crutchlow sanoo Motorsport.comilla.

– Jos minulle tulee ensi kaudeksi rookie tallikaverikseni, teen kaikkeni auttaakseni häntä. Ihan kuten viime kaudella Jack Millerin kanssa. Mutta ei se tule helppoa olemaan, Hondan pitää rakentaa pyörä, joka on helppo ajettava kenelle tahansa. Ehkä juuri minun tehtäväni on yrittää kehittää pyörää sellaiseksi. Toivon, että se työ johtaisi siihen, että kun otamme jonkun nuoren kaverin tiimiin, hänen olisi nopeasti helppo adaptoitua pyöräämme.

Uusin numero