Cal Crutchlow lyttää kilpailun johdon: ”Muut eivät uskalla avata suutaan”

Sateen kastelemalla radalla tuli useita kaatumisia jo viime vuoden Moto2-kilpailussa. Britti ei ollut tyytyväinen siihen, miten asiat hoidettiin perjantain harjoituksissa, kun sade alkoi jälleen kastella rataa.

Crutchlow twiittasi, että kilpailun johto olisi pitänyt erottaa, kun Luca Marini kaatui Moto2 aika-ajoissa ja virkailijat yrittivät siirtää hänen pyöräänsä pois radalta keltaisten lippujen alla, vaikka ajot olisi pitänyt leskeyttää.

”Lauantain sade ja tilanteen hoitaminen oli täysi vitsi. Ajoimme yhdellä kalenterin vaarallisimmista radoista, mutta sekä me että Moto2-kuljettajat jouduimme sinne kamalassa kelissä. Sitten he vielä lähettivät sinne Red Bull Rookie cupin ajajat, joilla on todella pienet renkaat”, Crutchlow kritisoi.

”Kilpailun johtaja Mike Webb vain istuu tornissaan, eikä tee yhtään mitään. Kerroimme hänelle turvallisuuskomission kokouksessa, että emme ole samaa mieltä hänen tekemistään päätöksistä. He lupasivat käyttää punaista lippua, jos sellainen tilanne tulee, mutta eivät käyttäneet. Ehkä Webb ei pidä punaisesta väristä.”

Crutchlow oli myös hyvin turhautunut rangaistuksista, joita jaeltiin esimerkiksi blokkaamisista. Mm. Franco Morbidelli sai kolmen sijoituksen rangaistuksen Aleix Espargaron häiritsemisestä.

”He jakelevat rangaistuksia oikealle, keskelle ja vasemmalle tilanteista, mistä niitä ei pitäisi todellakaan jakaa. En ole ainoa kuljettaja, joka on samaa mieltä, mutta muut eivät varmaan uskalla avata suutaan. Mutta jokainen kuljettaja, jonka tunnen, on asiasta täysin samaa mieltä”, Crutchlow marisi.
 

Uusin numero