BMW liittyi ennätystehtailijoiden klubiin – Suomessa myynti laski

Aikaisemmin olemme uutisoineet Ducatin ja KTM-konsernin yltäneen ennätysmyynteihin viime vuonna. Nyt myös BMW uutisoi myyneensä kappalemääräisesti enemmän moottoripyöriä kuin ikinä ennen.

BMW ilmoittaa myyneensä viime vuonna globaalisti 202 895 moottoripyörää ja skootteria, jossa on 4,4 prosentin kasvu edelliseen vuoteen. Vuonna 2021 määrä oli 194 261 kappaletta ja sitä edellisenä vuonna 169 272 kappaletta.

Saksalaisvalmistajan mukaan erityisesti Euroopan, Amerikan ja Aasian alueilla on kirjattu uusia ennätysmyyntejä, eikä siinä enää paljoa jääkään jäljelle alueita, joissa myynti ei olisi kasvanut. Poikkeuksen tekee kuitenkin Suomi, jossa BMW:n markkinaosuus laski selvästi, 9,9 prosentista 7,7 prosenttiin, ja huolimatta kotimaisen prätkämarkkinan kasvusta myös kappalemääräinen myynti laski selvästi, 20 prosenttia verrattuna vuoteen 2021. Suomen, Ruotsin ja Norjan BMW-maahantuonnista vastaa Tukholman toimisto, ja kaikissa kolmessa maassa BMW-myynti laski poiketen näin yleisestä trendistä. Herääkin kysymys, onko Pohjoismaiden maahantuoja epäonnistunut markkinoinnissa, sen varmistamisessa että jälleenmyyjät saavat riittävästi pyöriä, vai molemmissa.

Lue myös:

Ja:

Uusin numero