BikeWeek 2011 infoa

Alkuviikosta rata on pyhitetty katumotoristien ajoharjoitteluun ja tilaa sekä opastusta on ensikertalaisten lisäksi myös kokeneille ratapäiväilijöille. Lisäksi naisille on omat ajovuorot joissa kouluttajana toimii Superstock 600-luokan kisakuski Jasmin Sarjos. Varikkoalueella pidetään myös ennakoivan ajon ajoharjoittelua, jossa pääsee treenaamaan pyörän peruskäsittelytaitoja.

Tule paikalle ja osallistu ajokoulutuksiin. Rata-ajo on ensikertalaiselle varmasti hieno ja ajatuksia avartava kokemus, mutta ennenkaikkea se tekee ihan jokaisesta paremman ja turvallisemman kuljettajan.

Viikko huipentuu Road Racingin SM kisoihin, jotka ajetaan lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaipäivänä nähdään myös maailmalta tuttu Superbike-luokan Superpole, jossa aika-ajon nopeimmat kuskit ratkovat lähtöjärjestyksensä vetämällä tyhjällä radalla niin kovaa kuin ikinä pystyvät. Kisojen tauoilla on myös monenlaista ohjelmaa ja erilaisia näytösajoja, joten luvassa on elämyksiä ja viihdettä kisaamisen lisäksi.

Tämänhetkisen tiedon mukaan paikalle on viikonloppuna tulossa myös kotimaiset MotoGP kuskit Mika Kallio ja Niklas Ajo.
Viikonloppuna arvotaan myös paikkoja Kallio Racingin kaksipaikkaisen kilpurin kyytiin.

Ja ihan kaikilla on lupa ajaa yli 200…

HUOM! Lisätietoa, aikataulut ja ilmoittautuminen ajoharjoitteluihin alla olevista linkeistä.