Batmankin haluaisi olla kuin MotoGP-mestari Marquez

Oscar-palkittu ja myös Batman-rooleistaan tunnettu brittinäyttelijä Christian Bale kertoo avoimesti ihailevansa MotoGP-sarjan kirkkaimman tähden upeita otteita Hondan tehdaspyörällä.

Marquezin pelottomalta vaikuttava tykitys yli 60 asteen kallistuskulmalla polvi ja ja kyynärpää asfalttia viistäen ei jätä ketään kylmäksi.

– Jos voisin olla joku muu, niin haluaisin olla Marc Marquez, Bale toteaa espanjalaisen Fotogramasin haastattelussa.

Marqueziin mittavaan fanikaartiin liittynyt Bale intoutuu pistämäään Hollywood-meiningillä hehkutuksessaan vielä piirun verran paremmaksi.

– Hän (Marquez) on ehdottomasti kuningas. Tai oikeastaan hän on moottoripyöräilyn jumala.

Marquez, 21, toki myöntää lyöneensä itsensäkin muutamaan otteeseen ällikällä.

Näin tapahtui varsinkin viime elokuussa Brnon radalla Tshekissä, jossa Marquez pelasti jo täysin varmalta näyttäneen kaatumisen kuin ihmeen kaupalla.

– Älkää kysykö, miten se onnistui!, kuittasi maestro itse tapahtuneen.