Barcelonan omituiset MotoGP-tilastot

Dani Pedrosa starttaa paalulta toista kertaa tällä kaudella. Tämä on ensimmäinen kerta, kun espanjalainen on paalulla toista kertaa saman kauden aikana sitten vuoden 2013. Tämä on Pedrosan kolmas paalupaikka MotoGP-luokassa tällä radalla. Pedrosan viimeisin voitto tältä radalta on kaudelta 2008. Silloin hän voitti sekä Jerezin että Katalonian GP:n saman kauden aikana.
 
Jorge Lorenzo lähtee kilpailuun toisesta ruudusta, mikä on hänen ensimmäinen eturivin starttipaikka Ducatilla. Tämä on Lorenzon yhdeksäs eturivin lähtöpaikka tällä radalla.
 
Vuoden 2014 Katalonian GP oli viimeisin kerta, kun Pedrosa ja Lorenzo olivat kärkisijoilla lähtöruudukossa.

20171106093407.jpg?itok=oYiuYrpS 

Danilo Petrucci starttaa kisaan kolmannelta paikalta ja se on hänen 88 GP-starttia käsittäneen uransa ensimmäinen eturivin lähtöpaikka.
 
Marc Marquez kaatui aika-ajossa kahteen kertaan ja starttaa kisaan toisesta rivistä. Marquez on ajanut vain kolme kertaa palkintopallille viimeisen yhdeksän kilpailun aikana.
 
Hector Barberalla on edessään uransa 250:s GP-startti.
 
Andrea Dovizioso lähtee kolmannesta rivistä ja koska hän voitti edellisen osakilpailun Mugellossa, hänellä on mahdollisuus ajaa Ducatille ensimmäinen back-to-back –voitto sitten Stonerin 2010.
 
20171106093541.jpg?itok=ahwuTmPE

Saksalainen rookie-kuljettaja Jonas Folger oli paras Yamaha-kuski sijoittumalla aika-ajossa kahdeksanneksi. Hän on pystynyt samaan sijoitukseen jo aiemmin tällä kaudella.
 
MM-sarjaa johtava Maverick Vinales oli aika-ajon yhdeksäs, mikä on ensimmäinen kerta, kun hän jää kahden ensimmäisen rivin ulkopuolelle tällä kaudella.
 
Valentino Rossi oli 13:s. Se on italialaisen huonoin kuivan kelin aika-ajosijoitus Yamahalla sitten vuoden 2007, jolloin hän kaatui aika-ajossa.

Uusin numero