
KTM:n enduromallisto vuoteen 2027 uusilla grafiikoilla
KTM on julkaissut vuoden 2027 enduromallistonsa. Suurten uudistusten sijaan valmistaja luottaa koeteltuun tekniikkaan ja päivitykset rajoittuvat pääasiassa uusiin grafiikoihin.

KTM on julkaissut vuoden 2027 enduromallistonsa. Suurten uudistusten sijaan valmistaja luottaa koeteltuun tekniikkaan ja päivitykset rajoittuvat pääasiassa uusiin grafiikoihin.

Ducati laajentaa offroad-valikoimaansa esittelemällä uuden Desmo450 EDS:n. Kyseessä on valmistajan ensimmäinen moderni enduromalli, joka perustuu aiemmin esiteltyyn Desmo450 MX -crossipyörään.

Ratamoottoripyöräilyn SM-sarja käynnistyy viikonloppuna KymiRingillä, jossa ajetaan Finnish Superbike -sarjan avausosakilpailu 13.–14. kesäkuuta. Kilpailu toimii samalla myös Viron mestaruussarjan osakilpailuna.

Toukokuun rekisteröintitilastosta voi päätellä, että maahantuojat saivat viime kuun aikana pyöriä mukavasti Suomeen. Honda pitää merkkitilaston kärkipaikan, kun rekisteröinnit jatkavat lievässä nousussa.

Eemeli Lahden ja TRT27 AZ Moton viikonloppu Span 8 tunnin kilpailussa sisälsi huippusuoritusten lisäksi teknisiä murheita. Superstock-luokan paalupaikalta kilpailuun lähtenyt tiimi joutui lopulta tyytymään kuudenteen

Rico Salmela ajoi uransa parhaan Moto3-sijoituksen, kun hän sijoittui viidenneksi Unkarin MM-osakilpailussa Balaton Parkin radalla. Red Bull KTM Tech3 -kuljettaja jäi palkintokorokesijasta vain 0,3 sekuntia

Michael Dunlop ajoi Supersport-luokan ensimmäisen kilpailun voittoon Mansaaren TT:ssä. Erno Kostamon ajoi sijalle 22.

EU-parlamentti hyväksyi toukokuun lopulla kantansa liikennekelpoisuuspakettiin, ja kannattaa EU:n laajuista moottoripyörien katsastuspakkoa. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen mukaan Suomi jatkaa hankkeen vastustamista ja pyrkii säilyttämään

Rico Salmelan vahvasti alkanut kilpailu päättyi keskeytykseen Italian Mugellossa – Ajon tiimille kaksoisvoitto.

Dean Harrison avasi vuoden 2026 Mansaaren TT:n kilpailuviikon voitokkaasti sunnuntain RST Superbike TT:ssä. Honda-kuljettaja johti kilpailua alusta loppuun ja otti uransa ensimmäisen voiton Superbike-luokassa 15,6