Australian GP:tä dominoiva Stoner palkitsi kotiyleisönsä paalupaikalla – Ajo ja Kallio viidenteen lähtöriviin

Jo kuudetta peräkkäistä kotivoittoaan tavoitteleva Stoner dominoi huippuajoilla Australian GP:n kaikkia kolme harjoitusjaksoa ja sama, vakuuttava tahti jatkui aika-ajossa.

Stoner tykitti Hondallaan kauden toiseksi viimeisen osakilpailun paalupaikalle ajalla 1.29,623. Paalupaikka on Stonerille kauden viides siitä huolimatta, että hän joutui jäämään nilkkavamman vuoksi sivuun kolmesta osakilpailusta.

Stonerin fanit saivat tosin haukkoa hetken henkeään myös muista syistä, sillä Stoner kaatui kovemmilla renkailla liikkeellä ollessaan rajusti nimikkokurviaan seuraavassa radan neljännessä mutkassa, kun aika-ajosta oli ajamatta 40 minuuttia. Stoner ja yleisö selvisivät rytäkästä onneksi kuitenkin pelkällä säikähdyksellä. Stoner palasi radalle kakkospyörällään ja ajoi sillä selkeät pohjat.

– Olin todella onnekas, että en satuttanut kipeää jalkaani. Olen ollut tyytyväinen ajamiseeni ja toivotaan nyt, että pääsemme juhlimaan myös sunnuntaina, Stoner vinkkasi kisan suuntaan.

Toiseksi Yamahallaan ajanut Jorge Lorenzo jäi kärjestä 0,517 ja kolmanneksi sijoittunut Stonerin tallikaveri Dani Pedrosa jo 0,952 sekuntia. Lorenzo johtaa sarjaa 23 pisteen erolla Pedrosaan ja hänelle tarjoutuu tilaisuus varmistaa maailmanmestaruus Australiassa.

– Edessä on erittäin tärkeä päivä. Ei muuta kuin pysytään rauhallisina ja vältetään virheitä, tähdensi Lorenzo.

Pedrosa tietää, että hänen on pidettävä Lorenzo takanaan, jotta ratkaisu siirtyy kauden päätösosakilpailuun Valenciaan. Viidestä viimeisestä kisasta neljä nimiinsä vienyt Pedrosa oli varsin harvasanainen aika-ajon jälkeisessä pressitilaisuudessa.

– Säädöissä mentiin vähän vikasuuntaan, mutta tässä vaiheessa tärkeintä on se, että olen eturivissä.

Aika-ajon nopein CRT-kuljettaja oli Aspar-tiimin Aprilialla kilpaileva Randy de Puniet: yhdeksäs ja 2,044 sekuntia Stonerista.

Niklas Ajo säväytti harjoituksissa

Moto3-luokka käynnisti totutusti lauantain aika-ajot, joissa oli sateen uhka koko ajan päällä. Pienin luokka saikin hetkellisesti vettä niskaansa, kun aika-ajosta oli ajamatta 16 minuuttia.

Murtuneella jalalla matkassa oleva KTM-kuljettaja Niklas Ajo ei ottanut riskiä. Hän ei palannut radalle enää lyhyen sadekuuron jäljiltä.

Aamun harjoituksessa jo viidenneksi yltänyt Ajo ehti ajaa lukemat 1.39,631, jotka oikeuttivat 15. sijaan.

Paalupaikalle pauhasi viime sunnuntaina Malesiassa maailmanmestaruuden varmistanut Ajo Motorsportin Sandro Cortese ajalla 1.38,334. Session lopun Ajon tavoin varikolta käsin seuranneelle KTM:n tehdastiimin saksalaiskuljettajalle paalupaikka oli jo kauden seitsemäs.

Cortese kukisti toiseksi sijoittuneen maanmiehensä Jonas Folgerin 0,339 sekunnilla.

Aki Ajon johtamien joukkojen kaikki neljä kuljettajaa mahtuivat aika-ajossa komeasti seitsemän nopeimman nippuun. Englantilainen Danny Kent oli neljäs, malesialaiselen Zulfahmi Khairuddin viides ja kotiyleisönsä edessä kilpaileva Arthur Sissis seitsemäs. Aika-ajosijoitus oli Sissisille MM-uran tähän mennessä paras.

Kallio kärsi ruuhkasta

Sade astui harmittavasti kuvaan mukaan myös Moto2-luokan aika-ajossa.

Mika Kallio ajoi Kalex-pyörällään ennen sadetta kymmenen kierrosta, joista nopein kulki ajassa 1.35,133. Kallio pääsi myöhemmin parantelemaan aikaansa vielä numeroihin 1.35,071, mutta viimeinen nopea kierros meni piloille ruuhkan vuoksi. Hän sijoittui loppujen lopuksi 14:nneksi.

– Minulla oli tänään ongelmia pyörän keulan kanssa, Kallio tiivisti tilanteen.

Kallio manasi – syystäkin – ruuhkaa radalla. Ajolinjalla kyttäävät kuljettajat aiheuttavat myös vaaralitilanteita.


– Se on turhauttavaa, mutta myös vaarallista. Asiasta on keskusteltu tuomariston kanssa ja sieltä suunnalla on puhuttu rangaistuksista. Tänään mikään ei ollut kuitenkaan muuttunut.

Paalupaikalle karautti espanjalainen Kalex-kuljettaja Pol Espargaro lukemin 1.33,707. Espargaro omaa vielä teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen, johon tosin hänen maanmiehellään Marc Marquezilla on varsin tukeva ote.

Marquezille riittää sunnuntain kisassa 14:s sijakin, jos Espargaro voittaa.  Suterilla kilpaileva Marquez ajoi aika-ajossa kolmanneksi 0,797 sekuntia kärjestä.

Espargaron ja Marquezin väliin kiilasi Kallion englantilainen tiimikaveri Scott Redding. Espargaro peittosi Reddingin 0,559 sekunnilla. Kallio tuli vajaat kahdeksan kymmenystä tiimikaverinsa takana.
 

Phillip Island, Australia.
MotoGP-luokan 17/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team 1.29,623    
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 0,517
  3. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,952
  4. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 1,140
  5. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 1,175
  6. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 1,577
  7. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 1,867
  8. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 2,038
  9. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 2,044
10. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 2,058
11. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Ducati + 2,287
12. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 2,367
13. Hector Barbera Espanja, Pramac Racing Team Ducati +    2,608
14. Michele Pirro Italia, San Carlo Honda Gresini FTR + 3,427
15. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project Ioda-Suter + 3,446

Moto2-luokan 16/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
  1. Pol Espargaro Espanja, Tuenti Movil HP 40, Kalex 1.33,705    
  2. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,559
  3. Marc Marquez Espanja, Team Catalunya Caixa Repsol, Suter + 0,703
  4. Thomas Luthi Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter + 0,808
  5. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,836
  6. Randy Krummenacher Sveitsi, GP Team Switzerland, Kalex + 0,891
  7. Johann Zarco Ranska, JIR Moto2, Motobi + 0,991
  8. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up + 1,009
  9. Anthony West Australia, QMMF Racing Team, Speed Up + 1,060
10. Esteve Rabat Espanja, Tuenti Movil HP 40, Kalex + 1,195
11. Simone Corsi Italia, Came IodaRacing Project, FTR + 1,268
12. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag-CIP, Suter + 1,315
13. Axel Pons Espanja, Tuenti Movil HP 40, Kalex + 1,347
14. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 1,366
15. Bradley Smith Iso-Britannia, Tech 3 Racing, Tech 3 + 1,464

Moto3-luokan 16/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
  1. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.38,334    
  2. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 0,393
  3. Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 0,845
  4. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,888
  5. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0,895
  6. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 0,928
  7. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,003
  8. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 1,053
  9. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 1,096
10. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 1,117
11. Alberto Moncayo Espanja, Andalucia JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 1,180
12. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 1,202
13. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 1,238
14. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 1,261
15. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 1,297

Uusin numero