Aussien enduroprinsessa kerää rahaa Sixille

Moottoripyöräurheilun 13-vuotiaana käynnistänyt ja tällä kaudella lopullisen läpimurtonsa maansa huipulle puhkoneella Gardinerilla on kuitenkin yksi iso mutka yli 2000 kilometrin reissussa Londonderrysta Kymenlaaksoon: raha.
Gardiner tarvitsee 6000 aussitaalaa, eli noin 5000 euroa toteuttaakseen ISDE-unelmansa.

Moni muu olisi rynnännyt tässä tilanteessa käsi ojossa ja suorinta tietä mahdollisten yhteistyökumppaneiden pakeille, mutta Jess ja hänen taustaryhmänsä toteuttavat sen mallikkaasti tarjoten samalla mainion esimerkin muille vastaavassa tilanteessa oleville.

Varainhankinta Suomen reissulle toteutetaan 14. kesäkuuta Penrithin golfkentällä, jonne kutsutaan paikallista bisnessväkeä.
Yhden reiän sponsoroinnin hinta on 300 taalaa ja kun saldoon ynnätään edelleen mukaan muut, muun muassa ruokailusta kertyvät tulot, niin Sixin budjettivae on tilkitty tyylikkäästi. Näppärää, eikö totta – palloa koloon ja enduroprinsessa Sixille.

MM-joukkuekisa pitää sisällään satoja yksilöllisiä tarinoita, joiden kaikkien taustalta löytyy yksi yhteinen tekijä: intohimo enduroon.

Uusin numero