Askolan endurorata

Tapio Holmin isännöimä Askolan endurorata on tähän kesääna asti ollut vain spooripaikka, jossa talvikelillä on ratamaksua vastaan saanut ajaa loistavaa, yli 15 minuuttista jouhevaa spooria.

Kesän kuivuuden ansiosta Holm päätti avata radan myös kesäkäyttöön, ennen avaamista lenkille tehtiin mittavat raivaus- ja kunnostustyöt.

Kuten alla olevalta videolta näkyy, pätkä on leveää ja jouheaa, yhtään rytäämispaikkaa ei ole ja koko lenkin pystyy tyrkkäämään reipasta vauhtia, kolmosella ja nelosella.
Lenkki on kestoltaan hiukan lyhyempi kuin talvella, nyt aikaa meni noin 13 minuuttia. Videolla on kierroksen alku, pätkä jatkuu vastaavanlaisena loppuun asti, välillä on hitaampia kohtia ja niiden vastapainoksi muutama reipasvauhtinen jakso.

Metsäpolun vastapainoksi voi vetää MM-enduron tyyliin tehtyä peltorataa. Pariminuuttisen pelto-EK:n on suunnitellut Juha Salminen. Mestarin kädenjälki näkyy pätkällä, mutkat ovat vaikeita mutta jouheita, kurveja ja jarrutuksia on paljon mutta perusvauhti pysyy yllä koko ajan. Aivan loistavaa treeniä metsäpolun vastapainoksi.

Askolan rata on auki toistaiseksi, se suljetaan jos sade kastelee maaston. Näin siksi, että reitin liiallista kulumista halutaan välttää. Ajo-ajat ovat arkisin 10 – 20 ja viikonloppuisin 10 – 16.
Kannattaa varmistaa paikan omistajalta, Tapio Holmilta pääsy radalle soittamalla 040 – 554 5192.

Alueella pätevät tutut säännöt: Ajo-aikoja on noudatettava ehdottomasti ja vain merkityllä reitillä on lupa ajaa. Huoltomattoa on käytettävä varikolla. Roskat viedään mukana. Pyörien äänenvaimentimissa endurosäännön mukaiset melutasot.
Ratamaksu maksetaan pankkisiirrolla, joita löytyy varikolta, joko kertamaksuna tai koko kaudeksi. Sanomattakin lienee kaikille selvää, että jos sääntöjä ei noudateta, ajaminen loppuu.