Antti Pyrhönen riemuitsi MM-erävoittoa Chilessä

– Tämä oli urani ensimmäinen MM-erävoitto, mutta aion pitää huolen siitä, että se ei jää viimeiseksi. Julistauduin viimeistään tällä suorituksella mukaan maailmanmestaruustaisteluun. Olen onnellinen, todella onnellinen, riemuitsi MM-pisteissä neljänneksi noussut Pyrhönen.
Viime kaudella MX3-luokkaan siirtyneen Pyrhösen täysosuma osui kauden neljännen MM-osakilpailun toiseen erään. Avauserässä hän kiirehti oman tiiminsä Hondalla viidenneksi ja samalla kokonaiskisan kolmannelle sijalle.
– Jos nyt oikein muistan, niin viimeisin suomalaiskuljettajan saavuttama MM-erävoitto on tätä ennen kymmenen vuoden takaa. Silloin Miska Aaltonen oli ykkönen Kouvolassa, muisteli Pyrhönen, joka ajoi itse 125-kuutioisten luokan EM-kultaa vuonna 2000.

30 000 katsojaa näki Pyrhösen tuuletukset
Pyrhönen roikkui Chilessä voittamassaan erässä noin 15 minuuttia Matevz Irtin kannassa, kunnes slovenialaiskuljettaja kaatui Hondallaan keulilta.
– Ajoin erän lopun kärjessä niin hyvin ja niin kovaa kuin vain suinkin pystyin. Se oli urani tähän mennessä ehdottomasti paras erä. Oli kerta kaikkiaan mahtavaa tuulettaa voittoa ruutulipulla 30 000 katsojan silmien edessä.
Kisan nopeimmasta kierroksesta vastannut Pyrhönen nappasi erävoiton loppujen lopuksi neljän sekunnin erolla Suzukilla kilpailevaan ranskalaiseen Pierre Renetiin.
Pyrhönen tarjosi muille myrskyvaroituksen jo välittömästi ensimmäisessä erässä, johon hän otti nappilähdön ampaisten johtopaikalle.
– Sen erän ensimmäiset kymmenen ja viimeiset viisi minuuttia kulkivat minulta suunnitelmien mukaan. Aloin kuitenkin puristaa ehkä liikaa johtoasemassa ja väsähdin sekä kadotin rytmini hetkeksi erän puolivälissä. En tosin jäänyt siinäkään erässä kuin kuusi sekuntia kolmannesta sijasta, Pyrhönen kertasi Chilen tapahtumia.
Avauserän voiton vei nimiinsä paalupaikkamies, italialainen Husqvarna-kuljettaja Alex Salvini, joka oli ykkönen myös Chilen kokonaiskisassa ennen Renetia ja Pyrhöstä.
MM-sarjaa johtava ranskalainen Julien Vanni ajoi Hondallaan erissä toiseksi ja neljänneksi.
Kauden viides osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Tshekin Holicessa. MX3-luokka vierailee tällä kaudella myös Suomessa, kun Pyrhönen pääsee kamppailemaan MM-pisteistä kotiyleisönsä edessä Vantaalla 23. elokuuta.

Laguna Caren, Chile.
Motocrossin MX3-luokan MM-sarjan 4/15 osakilpailu:

Erä 1:
1) Alex Salvini Italia, Husqvarna, 2) Julien Vanni Ranska, Honda, 3) Pierre Renet Ranska, Suzuki, …5) Antti Pyrhönen Suomi, Honda.

Erä 2:
1) Pyrhönen, 2) Renet, 3) Salvini, 4) Vanni.

MM-tilanne:
1) Vanni, 2) Renet, 3) Salvini, 4) Pyrhönen.

Seuraava osakilpailu: 7.6. Holice, Tshekki.

Uusin numero