Antti Pyrhönen ajoi supercrossin Suomen mestariksi

Pyrhönen oli aiemmin voittanut kaksi edellistä osakilpailua Vantaalla ja Hyvinkäällä, joten hänelle olisi Siilinjärvellä riittänyt mestaruuteen kolmaskin sija. Vantaan Harri Kullas otti SM-hopeaa ja Tampereen Jussi Nikkilä pronssia. Mestaruus oli Pyrhöselle jo uran neljäs. Kolme aiempaa on tullut ns. normaalissa motocrossissa.
Siilinjärven päätöskisan nopein oli Kullas, joka voitti finaalin ylivoimaisesti. Pyrhönen starttasi lähdöstä kärkeen, mutta Kullas ohitti hänet jo kierroksen jälkeen ja kasvatti turvallisen etumatkan hyvinkääläiseen.
– Kullas (Harri) ajoi tänään erittäin hyvin. Itselläni ei ollut aivan paras päivä, enkä halunnut ottaa mitään turhia riskejä, kun siihen ei ollut mitään tarvetta. Kyllä Suomen mestaruus aina mieltä lämmittää. On aina mukava päästä ajamaan kotimaassa, kun se on kuitenkin MM-sarjan takia aika harvinaista herkkua, kertoi Pyrhönen.
Ensi viikonloppuna Pyrhönen ajaa Ranskan Villars sous Ecotissa motocrossin MX3-luokan kauden viimeisen MM-osakilpailun ja siinä hyvinkääläisellä riittää haastetta, sillä hän on MM-pisteissä kolmantena.
– Nyt kaikki panokset on ladattava kauden päätöskisaan. MM-mitali on ollut ikuinen haaveeni ja nyt se olisi tarjolla. Siitä tulee varmuudella vielä kova kisa, arvelee Pyrhönen.
Pyrhösen pahin haastaja, Ranskan Julien Vanni on pisteissä Pyrhösen perässä neljäntenä, 21 pisteen päässä hyvinkääläisestä.

Supercrossin SM-pisteet 2009 (Epäviralliset)
1. Antti Pyrhönen, HyMK, Honda, 72pist.
2. Harri Kullas, VMK, KTM, 69p.
3. Jussi Nikkilä, TamMC, Yamaha, 48p.

Uusin numero