24 huhtikuun, 2024
Erzbergrodeo kerää pieneen itävaltalaiseen Styrian alueen kaivoskylään yli 150 000 ihmistä ihastelemaan ympäri maailmaa saapuvien moottoriurheilijoiden taidonnäytteitä. Kuka tahansa ei kuitenkaan pääse itse kilpailuun – eikä edes karsintoihin, sillä kuljettajamäärä karsinta-ajoon on rajattu 1 800 ajajaan. Paikat täyttyvät yleensä jo yhden päivän aikana. Finaaliin, Hare Scrambleen, yltää 500 karsinta-ajon nopeinta.
Tänä vuonna viivalla nähtiin myös Suomen Antti Pendikainen, joka lähti nyt ensimmäistä kertaa mukaan tähän legendaariseen enduroseikkailuun. Mies ei ole koskaan osallistunut endurokilpailuun, joten hän aloitti todelliselta huipulta.
– Erzbergrodeon hirmu louhikoista ja kivikoista on aina puhuttu kavereiden kanssa ja Youtubesta katsottu pätkiä, mutta en koskaan ajatellut, että voisin itse osallistua siihen, se oli jotain niin älytöntä, taustoittaa Pendikainen.
Viime vuonna Pendikaisen ystävä sai hänet innostumaan Hard Endurosta.
– Katsoin talvella netistä mitä kaikkia kilpailuja Hard Endurossa on ja päätin ilmoittautua samalla kaikkiin. Siellä oli listassa muun muassa Erzberg sekä Romaniacs, joka on jo pidempään ollut mun mielessä.
Trial- ja stunt-ajotaustan omaava Pendikainen päätti osallistua Erzbergrodeon kaikkiin kilpailuihin, Rocket Rideen, Enduro Crossiin sekä itse Hare Scrambleen.
– Ei mulla ollut mitään tietoa mitä ne edes oli, mutta päätin, että otetaan kaikki irti ja ajetaan kaikki mahdollinen. Enduro Crossissa olin mukana finaalin kahdessa erässä ja sijoituin vissiin 20 parhaan joukkoon, kun jäin siinä yhteen puuhun sutimaan. Rocket Ride meni ihan hyvin, karsinnassa olin 13. nopein, mutta sitten erissä vähän mokasin. Tipuin ekassa erässä, mutta hyvin lähellä oli, etten päässyt jatkoon. Finaaleihinkin pääsy oli saavutus, kun ei edes tiennyt mihin ryhtyi, Pendikainen naurahtaa.
Karsinnasta jatkoon – tapahtumarikas kilpailu
Itse pääkilpailuun Hare Scrambleen suomalainen pääsi mukaan ajettuaan karsinnassa 1 800 kilpailijan joukossa sijalle 161. Nopeimman suorittaessa karsinnan aikaan 10,04, jäi Pendikainen kärjestä 1,5 minuuttia.
– Karsinnassa oli tarkoitus päästä sadan joukkoon, mutta olihan tuokin tosi hyvä tulos. Ajoin uuden renkaan sileäksi ekan setin aikana. Kuvittelin, että ajetaan vain kaasu pohjassa, niin pärjää, mutta ei se niin mene. Mutkissa tehdään se ero. Ihan turha siellä on suoralla sutia ja kaahata, jos ei kurveja aja oikein. Mulla ei vaan taidot riittänyt, mutta pitää olla tyytyväinen, että edes pääsi kisaan, kun 1 300 jäi ulkopuolelle. Pärjätäkseen paremmin, pitäisi enskapyörällä ajaa ainakin 250-300 tuntia vuodessa, minä ajan 50 tuntia, joten ei voi olettaakaan, että näillä määrillä pärjäisi tuon paremmin.
Pendikäinen osallistui kilpailuun 250-kuutioisella KTM:n SX kaksitahti motocross-pyörällä, minkä hän huomasi pian olevan väärä ratkaisu.
– Crossipyörä oli virhe. Se oli tosi hankala ajaa, kun kyseessä on kuitenkin endurokilpailu. Harjoituspäivänä sain vähän säädettyä moottoria ja säätöjä, mutta oli se silti ihan kauhea ajettava.
Viikonlopun kohokohta, neljän tunnin mittainen Hare Scramble -kilpailu oli Pendikaisen kuten niin monen muunkin kohdalla todellista selviytymistaistelua.
– Jäin vähän startissa, kun en nähnyt mitään. En tiedä, mitä tapahtui, mutta kaaduin kaivoksen alueella ihan alle viisi minuuttia startista. Vedin alamäessä hirmu lipat, kun yritin jotain ohittaa. Ne oli jyrkkiä mäkiä ja siinä vain lähti pyörä ihan kunnolla lapasesta. Menin suoraan kylki edellä kiveen. Siinä murtui kylkiluita, oli ihan hirveä kipu. Sattui niin paljon, ettei mitään järkeä ja pyörä oli aivan solmussa.
Pienen tauon jälkeen Pendikäinen sai koottua itsensä ja pääsi jatkamaan matkaa, tosin pyörän flekti oli rikkoutunut rytäkässä.
– Pyörä alkoi keittää ja ylikuumentua. Seuraavat lähtijät menivät jo ohi ja jumituin niiden perään. Hetken ajellessa oli pakko pysähtyä korjaamaan pyörää. Onneksi oli sulakkeita varalla. Lopulta sain flektinkin toimimaan. Aika hankalaa ajaminen kuitenkin oli, kun sattui niin kovasti. Se kipu vei kaikki voimat. Piti vain mennä hitaasti ja varmasti. Ehkä se oli hyvä, ettei yrittänyt repiä liikaa. Meni vain tasaisesti. Parissa mäessä joutui vähän käyttämään apua, että pääsi ylös.
Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet murtuneisiin kylkiluihin ja rikkoutuneeseen pyörään.
– Mulla oli pieni tankki crossipyörässä, joten bensa loppui. Kävi niin, etten nähnyt mun tankkariporukkaa. Siinä vaiheessa oli vielä reilu tunti jäljellä kisaa, mutta ei auttanut muu kuin lähteä kyselemään apua. Juoksin ylös ja alas mäkiä Machine Check Pointin lähellä ja kyselin, josko jollain olisi ollut bensaa. Vihdoin löysin jonkun miehen pakettiautoltaan ja sain häneltä polttoainetta. Tähän episodiin kului puoli tuntia. Ajo alkoi kulkea ja pääsin 15. Check Pointille, kunnes aika loppui.
Sinnikkäästi loppuun asti
Huolimatta murtuneiden kylkiluiden aiheuttamasta kovasta kivusta, rikkoutuneesta ja vääränlaisesta pyörästä sekä bensanhakureissusta, Pendikainen sijoittui ensimmäisessä Erzbergrodeo-kilpailussaan lopulta sijalle 135.
– Olosuhteet huomioon ottaen se oli tosi hyvä suoritus. Halusin ajaa kisan läpi, en tiedä olisiko se ollut realistista, mutta olisin päässyt tosi paljon pidemmälle ilman näitä ongelmia. Ajoin ajan loppumisen jälkeen vielä pari pätkää, kun halusin nähdä, millaista se on, eikä siellä ollut ongelmia.
– Loppujen lopuksi täytyy olla tyytyväinen. Kaikki oli fiiliksissä, vaikken päässyt maaliin, kun kuitenkin tosi harva edes pääsi. Se oli hieno fiilis, kun se neljä tuntia oli ajettu ja oli taisteltu loppuun saakka. Se oli tosi hyvä hetki mulle, tykkäsin siitä paljon.
Kaiken kaikkiaan Erzbergrodeo oli lähes sellainen, mitä Pendikainen oli jo yli kymmenen vuotta sitten videoita katsellessaan kuvitellut – paitsi huomattavasti vaativampi.
– Se ei ole kisa, jonne mennään vaan ajamaan. Siellä pitää olla taitoa, tekniikkaa, kuntoa ja oikea pyörä. Karsinnoissa pitää onnistua, kisa on tosi pitkä ja monivaiheinen ja muun muassa tankkaushuollon pitää toimia. Siellä on tosi monta juttua, ettei voi suoraan vain juosta maaliin. Pitää mennä step by step ja onnistua kaikessa.
– Kun puhutaan ylämäistä, niin ei noita voi pystyä kuvittelemaan. Niitä kävellessä ajatteli, ettei voi mitenkään olla mahdollista ajaa niitä ylös. Metsäosuudet ja kivikot ja ne alamäet, ne on kaikki niin pahoja. En kyllä kuvitellut, että tuollaista on. Oli aivan eri luokkaa. Se on tosi, tosi vaativa kisa. Mutta hyvät fiilikset jäi kaiken kaikkiaan. Kyllä ihmisten pitäisi lähteä kokeilemaan tuota. Se on kuitenkin yksi Euroopan suurimmista tämän tyylisistä kisoista.
Lisää Hard Enduroa
Pendikainen lähtee tuleviin Hard Enduro -kilpailuihin entistä kokeneempana ja viisaampana.
– Ensi vuonna ehkä uudestaan Erzbergiin, aika näyttää. Nyt on fiilis, että miksi ei. Mutta sitten hankin kyllä ruiskuenduropyörän, kun sitä ei tarvitse tankata koko kisan aikana ja alusta toimii hyvin. Moottorin luonne on sellainen, että ylämäessä on helpompi mennä. Romaniacs tulee jo reilun kuukauden päästä. Sinne suunnataan 125-kuutioisella KTM:n enskapyörällä. En enää ikinä lähde noihin crossipyörällä, se tuli vähintäänkin todettua.
Ennen seuraavaa seikkailua on kuitenkin aika parannella kylkiluut kuntoon ja fiilistellä neljän tunnin seikkailua, jota Pendikainen ei tule ihan heti unohtamaan.
Vuoden 2018 Erzbergrodeon voittoon ajoi Iso-Britannian Graham Jarvis. Yhteensä maaliin tiensä selvitti neljän tunnin aikarajalla 23 kuljettaja.
