Antti Hellsten yleiskilpailun kolmanneksi Karkkilan Sprint Endurossa

Kytönen Motorsportin kuljettajista Peetu ja Pyry Juupaluoma aloittivat kilpailukautensa jo edellisenä viikonloppuna Tohmajärvellä, jossa veljeksistä vanhempi voitti yleiskilpailun ja nuorempi Pyry ajoi C-luokan voittoon nousten samalla B-luokkaan. Juupaluomat jatkoivat kilpailukauttaan viikonloppuna Karkkilassa ajetussa sprint endurossa ja samalla Antti Hellsten avasi kilpailukautensa.

Karkkilassa ajettiin neljä pätkää ja yleiskilpailun voittoon nousi Aleksi Jukola. Kilpailukautensa avannut Hellsten kaasutteli hienosti kolmanneksi yleiskilpailussa ja oli samalla sijalla myös A3-luokassa. Juupaluoman veljekset jatkoivat myös vahvoja otteitaan, kun Peetu ajoi A1-luokan voittoon ja oli yleiskilpailussa neljäs. Peetun pikkuveli Pyry ajoi puolestaan selvään voittoon B-luokassa ja oli yleiskilpailussa sijalla 13.

– Päivän kilpailu oli positiivinen yllätys. Ajattelin etukäteen, että tulos olisi huonompi. Tekemistä vielä kuitenkin riittää ja pyöräänkin on vielä totuttelemista, kun ajaa pitkästä aikaa kaksitahtisella, Antti Hellsten kertoi kilpailun jälkeen tunnelmiaan ja suunnitteli samalla, että jatkaisi kilpailukauttaan jo tulevana viikonloppuna Ohkolan sprint endurossa.

– Ensimmäisellä kierroksella oli vähän hakemista eikä saanut kunnon rytmiä ajoon, mutta sen jälkeen sain ajon taas kulkemaan. Viimeisellä kierroksella kuitenkin harmittavasti etujarru hajosi ja hävisin sen johdosta runsaasti aikaa, A1-luokan voittanut Peetu Juupaluoma kertoi.

– Hyvä kilpailu. Ohitettavia oli aika paljon, johon kului aikaa ja sekoitti omaa ajamista. Kertaalleen tuli käytyä myös nurin, lähes kahdella minuutilla B-luokan voittoon ajanut Pyry Juupaluoma kertoi.

Uusin numero