Andrea Iannone uskoo: ”Suzukin uusi nousu alkaa Assenista”

Katalonian osakilpailu kaksi viikkoa sitten oli kitkerä; Alex Rins keskeytti ja Iannone oli vasta kymmenes. Kisan jälkeen ajetut testit Barcelonassa piristivät kuitenkin tunnelmaa.

”Testeistä jäi erinomaisen hyvä fiilis. Toivon, että pystyn tekemään samoja asioita Assenissa kuin testeissä. Jostain syystä viime kilpailuissa olemme olleet koko viikonlopun nopeita – paitsi kilpailuissa. Emme ole pystyneet luottamaan pyörään, kun mennään yli 20 kierrosta”, Iannone sanoo.

”Keskityimme testeissä juuri tähän ongelmaan ja niin teemme Assenissakin. Uskon, että nousumme alkaa täältä ja saavutamme hyvät pisteet. Meillä on valtavasti potentiaalia, on vain tehtävä rajusti töitä ja keskityttävä olennaiseen – eli ongelmiemme ratkaisemiseen.”

Alex Rinsin kausi on ollut kaksijakoinen. Hänellä on jo yksi kolmossija, mutta keskeytyksiä on tullut peräti neljä.

”Assen on ollut minulle aina erityinen paikka. Erityisesti viime vuonna, kun palasin täällä kilpailuihin loukkaantumisen jälkeen. Pidän todella paljon tästä radasta, sillä se on hyvin tekninen ja nopeita mutkia on paljon. Ei tätä turhaan kutsuta Katedraaliksi”, Rins sanoi.

Uusin numero