Alatalo: Moottoripyörien katsastus järjetön

Kansanedustaja Mikko Alatalo välittää terveisensä katsastuspeikon varjon alla värjöttäville motoristeille tiedotteen muodossa.

 

"EU-parlamentti päätti heinäkuun alussa, että moottoripyörät on katsastettava vuodesta 2016 alkaen vuosittain. Mopoja vaatimus koskisi vuodesta 2018 alkaen.

 

EU:lta on jälleen kerran tulossa yksi maalaisjärjen vastainen määräys. Unioni on tässäkin asiassa sokea olosuhde-eroille eri valtioissa. Moottoripyöräkatsastus tulisi Suomeenkin, vaikka meille siitä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

 

Meillä ajetaan moottoripyörillä noin 5 kuukautta vuodessa, kun Etelä-Euroopassa sitä käytetään läpi vuoden. Suomessa iso osa moottoripyöräilystä on kesäistä huviajelua, kun lämpimämmissä maissa moottoripyörää käytetään työkulkuneuvona.

 

– Taaskin EU ampuu tykillä kärpästä, joka tarkoittaa lähinnä lisäbyrokratiaa. Tavallinen kuljettaja maksaa katsastuslystin omasta pussistaan kaikkien muiden kulkupeliin ja polttoaineisiin liittyvien maksujen päälle.

 

Ratkaisuaan EU perustelee onnettomuustilastoilla, vaikka onnettomuuksia selittää eniten kuljettajien liikennekäyttäytyminen.

 

Suomessa tekniset viat ovat onnettomuuksien syinä erittäin harvinaisia. Tutkituissa vuosina 2001-2011 tapahtuneessa174 moottoripyöräonnettomuudessa tekninen vika oli syynä vain kahdessa. Kevytmoottoripyörien ja mopojen onnettomuuksissa tekninen vika ei ollut välitön syy yhdessäkään.

 

Teknisistä vioista johtuneita onnettomuuksia on vaikea etukäteen katsastuksessa edes havaita, sillä kyse on yleensä kuluneista renkaista ja jarrupaloista sekä huonoista rengaspaineista. Viritettyjä pyöriä ei katsastuksella saada kiinni, koska kyse on tietoisesta toiminnasta. Ei viritettyä vehjettä viedä katsastajien nähtäväksi.

 

Moottoripyörien katsastustarvetta on perusteltu myös päästöjen vähentämisellä ja meluhaitoilla. Nämäkin argumentit on helppo kumota.

 

Moottoripyörien osuus tieliikenteen päästöistä Suomessa on päästölajista riippuen 0,1 – 8 prosenttia. Pyöräkannan uudistuessa osuus tulee yhä pienenemään. Moottoripyörien osuus Suomen kokonaispäästöistä mitataan promilleissa. Teoreettinenkin päästöjen vähentämispotentiaali onkin siis erittäin pieni eikä katsastuksista olisi vastaavaa hyötyä.

 

Moottoripyörän melu kasvaa käytännössä vain pakoputken vaihtamisella. Pakoputken vaihtaminen toiseksi onkin hyvin helppoa katsastuksen ajaksi. Määräaikaiskatsastuksissa melunvalvonnan kustannukset maksavat myös ne, jotka noudattavat sääntöjä ja määräyksiä eli enemmistö. Melun todellinen valvonta voi perustua vain poliisin tien päällä tekemään mittaukseen, johon ei voi ennalta varautua.

 

Pohjolassa vuosittainen katsastaminen tarkoittaisi monelle motoristille vain uutta veroa ilman hyötyä. Poliisihan voi jo tällä hetkellä tehdä maantiellä moottoripyörän tarkastuksen.

Kiinnostavaa onkin, tulevatko seuraaviksi katsastuskohteiksi lastenvaunut ja rollaattorit? Televisioiden katsastuksilla vähennettäisiin varmaan asuntopaloja. Samalla voidaan kai alkaa katsastaa myös moottorikelkat, pyörätuolit, mönkijät, perämoottorit, moottorisahat, rälläkät, porakoneet, kaivinkoneet ja polkupyörät. Miksei potkukelkatkin? EU:ta ei kyllä kannata yhtään yllyttää!

 

Ilmastomme takia Suomessa ajetaan moottoripyörillä enintään vain muutamia tuhansia kilometrejä vuodessa. Pyörän pitäminen kunnossa on jokaisen motoristin eloonjäämisoppi, eikä kukaan siitä taatusti tahallaan tingi. Pyörää on aikaa fiksata koko talvi ja kevät. Moottoripyörien ja mopojen katsastuspakossa ei ole mitään järkeä."

Uusin numero