Alastaron lauantaissa tiukkoja taisteluita

Ratamoottoripyöräilyn SM-sarjan neljännen osakilpailuviikonlopun ensimmäinen päivä tarjosi Alastaron moottoriradalla ratamoottoripyöräilyä parhaimmillaan. Superbike-luokan sprinttikilpailun voittokamppailu päättyi Tapio Pirilän eduksi dramaattisesti viimeisessä mutkassa. Superstock 600 -luokassa EM-sarjan nelonen takoi tiukan kilpailun tiimellyksessä taululle rataennätyksen, voittaen tiimikaverinsa Eemeli Lahden kahdella sekunnilla. Motokolmosissakin kamppailu huipentui viimeisiin mutkiin kun juniori-ikäinen Peetu Paavilainen hassutti kokeneempansa.

Ducati Panicalea ajava Matteo Mossa oli Superbike-luokan startissa lähellä uransa ensimmäistä SM-kisa voittoa. Italialaiset juuret omaava Mossa vei joukkoa yli puolet kahdeksan kierroksisesta kilpailusta menettäen johtopaikan Tapio Pirilälle kisan lopulla. Mossa satsasi kuitenkin kaikki viimeiseen kierrokseen, tavoitti Pirilän ja yritti ohi viimeisen mutkan jarrussa. Miehen meno päättyi huikeaan highsideriin ja sairaalamatkaan. Kauden avauskilpailuaan ajanut Marko Rättö kaasutteli kakkoseksi nujertaen Espanjan CEV-sarjaa ajavan Niko Mäkisen tiukan väännön päätteeksi. Tapio Pirilä kohensi sarjajohtoaan huimasti Mossan keskeytyksen myötä.

– Paras kisa tällä kaudella. Koko ajan hyvää vääntöä, valitettavasti se päättyi kaverin kaatumiseen. Matteo puski ohi tuttuun tyyliinsä ja peitteli ohituspaikkoja. Katsoin kuitenkin ajoissa paikan missä iskeä. Paikka oli siinä varikon edessä. Siinä Matteo jäi, kertoi Tapio Pirilä kilpailun jälkeen. 

– Minä jo lopetin ajamisen viime kauteen, mutta neljä tai viisi sponsoria halusi minun ajavan. Oli aika huimaa lähteä kisaan lähes kylmiltään, kun vastustajat on tahkonneet ratoja koko kauden. Saa nyt sitten nähdä jatkuuko ajaminen vai ei. Olisi kyllä kiva kokeilla toistamiseen, pohti kakkossijan Mossalta perinyt Rättö. 

Superstock 600-luokan kilpailusta muodostui odotetusti EM-sarjaa ajavien Niki Tuulen ja Eemeli Lahden kaksinkamppailu. Lahti veti joukkoa alkumatkasta, mutta Tuuli iski Lemminkäisen nimikkomutkan jarrussa ja karkasi muutaman sekunnin päähän ajaen siinä sivussa uusiksi rataennätyslukemiksi 1:19.018. Sarjajohtoaan vankistanut Valter Patronen täydensi kuussatasten palkintopallin.
 
– Sain kehnon startin, mutta pääsin starttisuoran päässä kiilaamaan kakkoseksi. Eemeli veti aika kovaa, mutta pääsin kaverista ohi lemminkäisen jarrussa. Tämän Eemeli vielä kuittasi, mutta tein saman seuraavalla kierroksella ja sen jälkeen kaveri jäi. Limiitillä mentiin koko ajan, kuvaili Niki Tuuli kilpailun kulkua.
 
– Huomasin heti alussa, etten pysy kärkiparin perässä. Tilanne oli aika turhauttava. Olen kärsinyt flunssasta reilun viikon ja se vaikutti, enkä päässyt maksimivauhtiin, kertoi pettynyt Patronen. 

Moto kolmosten kilpailu oli päivän paras. Pohjoismaiden mestaruuden vastikään voittanut Felix Nässi näytti jo karkaavan kasvattaen pari kierrosta ennen loppua etumatkansa alussa johtaneeseen Peetu Paavilaiseen jo puoleen sekuntiin. 15-kesäinen junioripilotti ei kuitenkaan antanut periksi vaan tuikkasi Nässin ohi lemminkäisen jarrussa viimeisellä kierroksella. Varikon ohi kaksikko ajoi rinnakkain ja maaliin Paavilainen kiilasi 0.125 sekuntia ennen Nässiä. Sarjakärki Peter Paloranta kruisaili kolmantena ruutulipulle lähes 20 sekuntia jääneenä.
 
– Yritin karkuun, muttei se onnistunut. Kun Felix meni ohi aloin miettiä paikkaa, missä pääsisi ohi. Viimesellä kierroksella jarrutin siinä lemminkäisen mutkassa ohi ja pystyi pitämään kaverin takana loppuun asti, iloitsi Paavilainen. 

Sivuvaunuissa nähtiin päivän ylivoimaisin voitto, kun Petri Makkula/Tomi Koskinen kiidätti LCR-BMW.n karvan alle viiden sekunnin voittoon. Paalulta startannut sarjajohtajapari Markku Artiola/Joonas Salu kaasutteli kakkoseksi jäätyään startissa neljänneksi. Jari Oinonen/Roope Pitkonen varjosti Artiolan pyöräkuntaa, mutta taipui lopulta reilulla sekunnilla.

– Startti oli meiltä hyvä ja mentiin suunnitelman mukaan. Se oli, että kärkeen ja karkuun. Renkaat toimi huomattavasti paremmin kuin aika-ajossa. Oli helppo ajaa pidolla, ei luisteltu oikeastaan yhtään, kertoi Petri Makkula.

Ratamoottoripyöräily SM-sarja 4/6 kilpailuviikonloppu Alastaro tulokset 1. kilpailupäivä:

Luokka Moto 3, 8 kierrosta:
1. Peetu Paavilainen, KarMK, Moriwaki 11:32.834 
2. Felix Nässi, HelRC, Honda +0.125
3. Peter Paloranta, VRT, Honda +19.769  
4. Leevi Johansson, HelRC, Moriwaki +37.352
5. Mikko Jeminen, HelRC, Honda +45.002

Tilanne sarjassa:
1. Paloranta 156
2. Johansson 103
3. Henna Ylijoki, HelRC, Honda 90

Luokka Superstock 600, 8 kierrosta:
1. Niki Tuuli, IMK, Yamaha 10:40.942  
2. Eemeli Lahti, WCRC, Yamaha +2.006
3. Valter Patronen, HelRC, Suzuki +15.858
4. Marko Aarnio, HelRC, Yamaha +22.409
5. Jesse Maikola, WCRC, Yamaha +24.297

Tilanne sarjassa:
1.    Patronen 154
2. Maikola 107.

Luokka Superbike, 7 kierrosta:
1. Tapio Pirilä, MC-Muoviluoti, BMW 09:26.984
2. Marko Rättö, HelRC, Honda +5.824
3. Niko Mäkinen, WCRC, BMW +6.535
4. Mika Hautala, HelRC, Suzuki +12.395
5. Sami Vieltojärvi, WCRC, BMW +15.323

Tilanne sarjassa:
1. Pirilä 165
2. Mossa 101
3. Lasse Kärki, HelRC, BMW 84

Luokka Sivuvaunut, 8 kierrosta:
1.    Petri Makkula/Tomi Koskinen, RiMPKK, LCR-BMW 11:36.748
2. Markku Artiola/Joonas Salu, IMK, ATR-Yamaha +4.808
3. Jari Oinonen/Roope Pitkonen, IMK, LCR-Kawasaki +6.430
4. Tapio Mustonen/Kim Friman, HelRC/KiteeMC, LCR-Suzuki +28.468
5. Tarmo Tempel/Silver Kuusk, Eesti, LCR-Suzuki +32.506

Tilanne sarjassa:
1.    Artiola/Salu 117
2. Makkula/Koskinen 115
3. Oinonen/Pitkonen 107

Uusin numero