Aki Ajon tiimille kolmas peräkkäinen Moto2-voitto

Lopulta ohitus tapahtui neljä kierrosta ennen maalia, ja jo aiemmin MM-sarjan kolmospaikan varmistanut portugalilainen meni saman tien kirkkaasti maisemaan.

”Sain hyvän startin ja alku sujui mainiosti. Annoin kaikkeni ja sainkin eroa muihin revittyä. Tiesin kyllä, että KTM tulee sieltä ja näin Oliveiran pian takanani, ajattelin että huh huh. Hän oli minua nopeampi tänään. Tähän on silti hyvä päättää Moto2-ura ja siirtyä MotoGP-luokkaan”, Morbidelle kertoi.

MM-hopean otti Thomas Lüthi, joka loukkantui edellisessä kilpailussa, eikä pystynyt osallistumaan kauden päätökseen.

Loppukausi oli KTM Ajon Miguel Oliveiralle huikea, hän voitti kaikki kolme viimeistä osakilpailua.

”En ollut varma, saisinko Morbidellin kiinni. Kisan edetessä aloin saavuttaa, puskin kova, mutta en liikaa, koska halusin päästä maaliin. Kun sain hänet kiinni, halusin ohittaa heti kuin mahdollista, mutta en liian isolla riskillä. Tämä oli mahtava loppukausi, on todella hienoa lähteä ensi kauteen kolmen voiton jälkeen”, Oliveira kertoi.

Kahdessa edellisessä kilpailussa kakkoseksi ajanut Oliveiran tallikaveri Brad Binder oli nytkin podiumilla, hän ajoi kolmanneksi. Binderin sijoitus MM-sarjassa oli lopulta kahdeksas, vaikka hän joutui jättämään alkukaudesta kolme kilpailua väliin.

Uusin numero