Aki Ajon tiimille kauden neljäs voitto – Niki Tuuli 22:s

Alex Marquez ohitti melko pian paalulta lähteneen Binderin. Niki Tuuli teki alussa hyvää nousuja ja kohosi sijalta 27 sijalle 22 jo viidennellä kierroksella. Tuuli kävi jo sijalla 21, mutta putosi uudelleen sijalle 22.

Kärjessä Marquez ja Binder kävivät tiukkaa kamppailua ykköspaikasta.

MM-sarjan kärkimiehistä Francesco Bagnaia oli kisan puolivälissä kolmantena ja vasta ruudusta 18 lähtenyt Ajon tiimin Miquel Oliveira oli noussut sijalle yhdeksän.

Bagnaia alkoi lähestyä pian kärkikaksikkoa ja Lorenzo Baldassari oli myös vielä voittotaistelussa mukana.

Kierroksella 13 Bagnaia kolhaisi hiukan Binderin perään ja putosi neljänneksi. Kierros myöhemmin Binder ohitti Marquezin ja siirtyi kärkeen, kaksikko otti taistelussa hiukan osumaakin. Pian myös Baldassari ohitti Marquezin ja siirtyi kakkoseksi. Heti perään Marquez kuittasi takaisin ja myös Bagnaia nousi ohi Baldassarin. Oliveira oli noussut taaempana jo sijalle seitsemän.

Kolme kierrosta ennen maalia Bagnaia nousi jo kakkoseksi, mutta Binder oli yhä yli sekunnin edellä.

Binder piti paikkansa ykkösenä loppuun asti melko helposti ja toi Ajon tiimille kauden neljännen voiton. Omalla Moto2-urallaan voitto oli Binderille toinen.

”Säästelin alussa hiukan renkaita, kun pääsin uudelleen kärkeen, rengas toimi melko hyvin edelleen ja pystyin tekemään tarvittavan eron muihin. Isot kiitokset tiimille, säädöt ovat nyt erittäin hyvin kohdillaan. Todella hieno viikonloppu, paalupaikka ja voitto kovan taistelun jälkeen”, iloinen eteläafrikkalainen sanoi.

Bagnaia piti kakkospaikan, mikä oli erittäin tärkeä mestaruustaistelun kannalta.

”Kilpailu oli todella kova, en saanut hyvää lähtöä ja ohittaminen oli hankalaa. Renkaat olivat lopussa jo todella kuumat, mutta olen tyytyväinen sijoitukseeni. Oliveira oli vasta seitsemäs, joten sain eroa kasvatettua ja se on kaikkein tärkeintä”, Bagnaia sanoi.

Baldassari oli kolmas ja Marquez neljäs. Oliveira ajoi lopussa kovaa takaa Joan Miriä, mutta ei pystynyt ohittamaan. Seitsemäs sija tarkoittaa sitä, että Bagnaian johto MM-sarjassa on 19 pistettä Oliveiraan.

Niki Tuuli ajoi maaliin sijalla 22. Hänen paras kierroksensa oli 1,7 sekuntia hitaampi kuin kilpailun nopeimman kierroksen ajaneella Marquezilla.
 

Uusin numero