Aki Ajon KTM-tiimin kuljettajat mainiossa vireessä Losailissa

Miller lähtee aika-ajoon harjoitusten viidenneksi ja Hanika kymmenenneksi nopeimpana kuljettajana.

Australialainen Miller kiersi Losailin radan perjantaina ajetussa kolmannessa vapaassa harjoituksessa lukemin 2.06,280, joilla hän paransi reilun kymmenyksen torstaista. Miller sijoittui viimeisessä harjoituksessa neljänneksi.

Upean nousun tehnyt tshekki Hanika puolestaan päätyi aikaan 2.06,631. MM-sarjan tulokas kohensi sillä aiempaa parastaan peräti 1,3 sekunnilla.

– Tämä oli hyvä päivä ja olen nyt paljon iloisempi kuin vielä torstain jälkeen, myhäili Miller.

Miller paineli harjoituksen loppuun vielä yhtä todella kovaa kierrosta. Hän ajoi kolmelle ensimmäiselle sektorille pohjat, mutta viimeinen ei mennyt enää aivan nappiin. Itseluottamukselle sekin teki kuitenkin taas hyvää.

– Pyörä tuntuu tosi hyvältä ja pystyn ajamaan koko ajan tasaisen kovia kierroksia. Olen erittäin tyytyväinen tähän mennessä tekemäämme työhön, sillä fiilis pyörään on loistava kuluneemmillakin renkailla ajettaessa.  Parantamisen varaa toki yhä riittää, mutta yleisesti ottaen kaikki on mallillaan. Voin lähtee luottavaisin mielin aika-ajoon, vakuutti Miller.

Hanikan leveä hymy tapaili sekin korvia. Syystäkin. Nuorukainen on osoittanut heti kättelyssä, että hän on nopea myös uusien ratojen oppimisessa.

– Taas yksi harjoitussessio takana. Pystyimme parantamaan fiilistä pyörään käytetyillä renkailla ajettaessa ja täydensimme onnistuneen työn uusilla renkailla. Uskon, että olen valmis ottamaan huomenna jälleen uuden askeleen eteenpäin, Hanika viittasi aika-ajoon.

– Niin, ja kiitos jälleen tiimikaverilleni Jackille siitä avusta, jonka hän antoi minulle tänään radalla, huikkasi Hanika.

Uusin numero