Aki Ajoa voi jo käytännössä onnitella viidennestä maailmanmestaruudesta

Misanossa sunnuntaina paalupaikalta upeasti voittoon viilettäneelle Binderille tarjoutuu tilaisuus mestaruusniitin takomiseen kahden viikon kuluttua Aragonin radalla Espanjassa.

Kaikki viittaa vahvasti siihen, että Binder viheltää pelin MM-kullan osalta hyvissä ajoin poikki ennen Japaniin, Australiaan ja Malesiaan suuntautuvaa tiivistempoista kaukomaiden kiertuetta.

Binderin tilannetta Marco Simoncellin nimeä kantavalla Misanon radalla helpotti edelleen se, että hänen lähin uhkaajansa, eli Jorge Navarro sortui jälleen kaatumiseen. Navarron matkanteko päättyi radan kymmenenteen kaarteeseen, kun 23 kierroksen kisasta oli 15 jäljellä.

Binderin tiimikaveri Bo Bendsneyderille kävi harmillisesti vieläkin huonommin. Bendsneyder kaatui jo avauskierroksella.

Kauden 13. osakilpailun voitosta kehkeytyi motokolmosille poikkeukselliseen tapaan vain kahden kuljettajan, eli Binderin ja Enea Bastianin välinen kauppa.

Huima kaksintaistelu huipentui päätöskierrokselle, jossa Binder puristi kylmäpäisesti ohi ja voittoon 0,262 sekunnin marginaalilla.

– Ajoin koko kisan hyvällä rytmillä ja päätin jättää ratkaisun viimeiselle kierrokselle. Onnistuin siinä, myhäili puheet varmasta mestaruudesta tallipäällikkönsä ohjeita noudattaen vilungisti sivuuttanut Binder.

Bastianini nousi myös sarjassa toiseksi Navarron edelleen. Bastianini on jäänyt Binderistä siis 106 ja Navarro nyt jo 111 pistettä.

Podiumtrion täydensi voittajasta 1,416 sekuntia voittajasta jäänyt Joan Mir.

Uusin numero