Aki Ajo johtaa tiiminsä Moto3-luokan MM-kärjessä Le Mansiin

KTM:n virallista tehdastiimiä edustava Ajo Motorsport lähtee MM-johdossa kauden neljänteen osakilpailuun, joka ajetaan tulevana viikonvaihteena Le Mansin legendaarisella radalla Ranskassa.

– Kausi on lähtenyt hirmu hyvin liikkeelle. Teemme kuitenkin uudessa luokassa kehitystyötä nimenomaan pitkällä tähtäimellä ja pidän siinä onnistumista tärkeämpänä kuin yksittäisiä kohokohtia, linjaa aina maltilla liikkeellä oleva tallipäällikkö Ajo.

Cortese MM-johdossa
tasaisen vahvalla saldolla

Ajon peräänkuuluttama tasaisen vahva suoritustaso henkilöityy Red Bull KTM Ajo Factory Racing-tiimin saksalaiskuljettaja Sandro Corteseen, joka siirtyi puolitoista viikkoa sitten MM-kärkeen voittamalla Portugalin osakilpailun Estorilin radalla. Cortesella on voiton lisäksi plakkarissaan kaksi kolmatta sijaa ja yhtä monta paalupaikkaa.

– Lähden positiivisin mielin Ranskan osakilpailuun. MM-urani kolmas voitto toi tietenkin taas lisää itseluottamusta. Ei siitä saa silti liikaa innostua. Estorilin rata sopi meille, mutta nyt edessä ovat jälleen uudet olosuhteet ja haasteet Le Mansin niin sanotun ”stop and go” -radan muodossa, muistuttaa Cortese.

Portugalin GP:n tapahtumia hallinneen Cortesen pyörän runkoa muokattiin jäykemmäksi Estorilissa. Se osoittautui suunnitellusti oikeaksi vedoksi.

– Tiimi on tehnyt hienoa työtä ja pyörän kanssa on menty koko ajan eteenpäin. Pyörä on kuitenkin vielä niin uusi, että sen parantamiseksi on olemassa edelleen paljonkin erilaisia mahdollisuuksia, Cortese viittaa koko pakettiin.

Päähuomio on parhaillaan rungossa.

– Tehdas ja tiimi tekevät koko ajan yhdessä ja tiiviisti töitä uuden rungon  osalta, vahvistaa Ajo.

”Kova työ jatkuu nöyränä”

Menestys ruokkii nälkää ja avausvoitto oli omiaan vain terästämään jo ennestään korkeaa motivaatiotasoa.

– Kova työ jatkuu nöyränä. Radat ovat erilaisia ja jokaiseen kisaviikonloppuun on lähdettävä tavallaan aina nollatilanteesta, toteaa Ajo.

Tuon työn hedelmiä tarjoilevat poimittavaksi myös Cortesen tiimikaverit, britti Danny Kent ja australialainen Arthur Sissis unohtamatta suinkaan AirAsia-SIC-Ajo -tiimin Zulfahmi Khairuddinia.

MM-pisteissä viidentenä oleva Khairuddin ajaa lopullista läpimurtokauttaan ja kirjoittaa siinä samalla vauhdikkaalla käsialallaan maansa uutta rr-historiaa. Hän sijoittui Estorilin kilpailussa neljänneksi ja ajoi aika-ajossa viidenneksi.

– Olen erittäin tyytyväinen. Estorilin viikonloppu oli fantastinen. Se osoitti myös sen, että pystyn ajamaan kärkiryhmässä ja taistelemaan urani ensimmäisestä podiumsijoituksesta.  En ota silti paineita podiumista. Se on sitten tullakseen, kun aika on siihen kypsä. Kausi on sittenkin vasta aluillaan. Uskon, että kokonaisuudesta tulee hyvä, tuumii määrätietoisesti ja tinkimättömällä asenteella uraansa rakentava Khairuddin.

Kent on pisteissä yhdeksäntenä ja ensimmäistä MM-kauttaan ajava Sissis 12:ntena. Kent on ajanut alkaneella kaudella parhaimmillaan kisassa kahdeksanneksi ja aika-ajossa neljänneksi. Sissisin vastaavat sijoitukset ovat seitsemän ja kahdeksan.

– Kaikkien kuljettajiemme panos on ollut kauttaaltaan vahva.  Eihän tähän voi olla muuta kuin tyytyväinen, summaa Ajo.

Sade on ollut MotoGP-sarjan riesana kahdessa edellisessä osakilpailussa Estorilissa ja Espanjan Jerezissä.

– Jos nyt jotain saisi toivoa, niin se olisi ennen kaikkea tasainen keli. Ikävä kyllä ennusteet näyttävät lupailevan myös Le Mansiin epävakaata säätä, kertoo Ajo.

* Ranskan GP:n aikataulu 18.-20.5. Le Mansin radalla, Moto3-luokka:
Perjantai 18.5.

Klo 10.15-10.55, 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, 2. vapaa harjoitus

Lauantai 19.5.
Klo 10.15-10.55, 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, aika-ajo

Sunnuntai 20.5.
Klo 09.40-10.00, warm up
Klo 12.00, MM-osakilpailu 4/17

* Le Mansin ratainfo
Pituus:  4180 metriä
Leveys: 13 metriä
Mutkat vasemmalle: 4
Mutkat oikealle: 9
Pisin suora: 674 metriä
Valmistunut 1966
Modifioitu: 2008

Uusin numero