Aki Ajo hiomastaan MotoGP-timantista: ”Intohimoa ja isoja uhrauksia”

Ajon yhteistyö ja siitä jatkunut lämmin ystävyys Marquezin kanssa alkoi vuoden 2009 lopulla, kun talentti pestattiin Ajo Motorsportin riveihin silloisessa 125-kuutioisten luokassa.

Seuraavana vuonna suomalaistalli juhli historiansa toista ja Marquez uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta.

Marquezin kullanhohtoinen taival on tapaillut siitä eteenpäin vähintäänkin tuhkimotarinaa.

– Uskoin Marcin tekevän jotain suurta, mutta oli vaikea lyödä vetoa siitä, milloin hän saavuttaa seuraavan mestaruuden tai milloin hän nousee MotoGP-luokan huipulle. Minun on kuitenkin sanottava se, että yhden yhteisen kauden perusteella odotin jotain tällaista, Ajo kertoo redbull.com-sivustolla.

”Marc ei anna
koskaan periksi”

GP-untuvikko Marquezin matkamittarissa oli vasta 16 vuotta, kun hän saapui Ajon siipien suojiin.

– Tuntui, kuin olisin keskustellut silloin 30-vuotiaan miehen kanssa. Se oli jotain erityistä. Erityistä oli myös se, että Marc ei antanut koskaan periksi. Hänellä oli kaatumisia, onnettomuuksia ja loukkaantumisia, mutta hän tuli aina takaisin.

Sama peräänantamattomuus ja tinkimättömyys heijastuu edelleen ennätystehtailijan kaikessa tekemisessä. Paljon on jo saavutettu, mutta paljon on yhä saavutettavaakin. Ainakaan ikä ei ole sille esteenä.

– Kilvanajo on Marcille kaikki kaikessa, joten uskon hänen olevan valmis uhraamaan isoja asioita tavoitteiden saavuttamiseksi,  toteaa Ajo.

Yksi näistä uhrauksista osui kauden 2012 alle, jolloin pahasta silmävammasta ja tuplanäöstä pitkään kärsineen Marquezin ura häilyi vaakalaudalla. Nuorukainen tuli kuitenkin silloinkin sitkeästi takaisin tuikaten aggressiivisen taiturimaisesti mestariksi.

Suuret mestarit jalostuvat
suomalaisella jääradalla!

Marquez ei ole koskaan tinkinyt tavoitteistaan, eikä hän tee sitä ensi kaudellakaan.

Hondan kanssa kauden 2017 loppuun asti sopimuksen omaavalle Marquezille kelpaa ensi vuonna vain ja ainoastaan kolmas peräkkäinen kuninkuusluokan mestaruus.

– Sinun pitää olla intohimoinen ja voit tehdä työtä sen eteen. Nälkä tulee kuitenkin sisältä ja miltei automaattisesti. Sinulla täytyy olla tavoitteita ja sinun on oltava valmis antamaan kaikkesi niiden saavuttamiseksi, Ajo pukee Marquezin henkiset vahvuudet sanoiksi.

Ajo, eikä varmasti Marquezkaan unohda ikinä yhteistä MM-kautta vuosimallia 2010.

– Se oli erityinen vuosi työskennellä hänen kanssaan. Opin siitä paljon myös itse, korostaa ensi kaudella Moto3-luokan lisäksi myös Moto2:ssa tallipäällikkönä operoiva Ajo.

Ajo vaikuttaa lisäksi MotoGP-luokassa australialaisen Jack Millerin ja espanjalaisen Maverick Vinalesin henkilökohtaisena managerina.

Molemmat nähtäneen jälleen tulevana talvena myös suomalaisella jääradalla, kuten perinteisiin ja hyväksi osoittautuneisiin tapoihin muuan Marquezin malliin kuuluu.

Uusin numero