Ajon tiimin maailmanmestari MotoGP-luokan pyörän puikkoihin

Varikkohuhut ovat velloneet jo pitempään sen osalta, että Zarcolla olisi jo sopimus allekirjoitettuna Suzukin tehdastallin kanssa kaudesta 2017.

Vastaavasti on spekuloitu sillä ajatuksella, että Aki Ajon johtama suomalalaistalli muodostaisi ensi kaudella MotoGP-luokassa Suzukin satelliittitiimin Zarco kuljettajanaan.

Molemmat vaihtoehdot ovat vailla varmistusta, mutta sen Suzukin tallipäällikkö Davide Brivio on jo ehtinyt meneillään olevan Qatarin GP:n yhteydessä vahvistaa, että Zarco testaa heidän MotoGP-pyöräänsä.

Kyseisen testin aikataulu on yhä avoin, mutta se tulee todennäköisesti ajoittumaan MotoGP-sarjan kesätauolle.

Suzukin tehdastallin kuljettajina kilpailevat Ajon manageroima Maverick Vinales ja Aleix Espargaro. Jälkimmäisen sopimus umpeutuu tämän kauden jälkeen. Vinalesin sopimuksessa on puolestaan edelleen optio kaudesta 2017.

Vinales on kuitenkin vahvasti myös Yamahan ja Hondan kiikarissa. Brivio tietää, että heillä on vain yksi oljenkorsi pitää siirtomarkkinoiden tämän hetken kuumin nimi riveissään.

– Meidän on tarjottava Maverickille pyörä, jolla hän avaa voittotilinsä.

Vinales on itse kertonut, että päätös tulevasta tehdään kauden 5-6 ensimmäisen kisan jälkeen. Samaa on omalta ja Yamahan osalta alleviivannut myös Valentino Rossi, joka odottaa Vinalesilta kovaa panosta sunnuntaina ajettavassa Qatarin GP:ssä.

– Maverickilla on silloin kaikki mahdollisuudet taistella kanssamme kärkiryhmässä, Rossi kuittasi torstain harjoitusten jäljiltä.
 

Uusin numero