Ajon suojatti Vinales toteuttaa isoa unelmaansa MotoGP-luokassa

Ajo neuvotteli ensi kaudeksi MotoGP-luokan pestit nuorille ja nopeille 19-vuotiaille suojateilleen Jack Millerille ja Maverick Vinalesille.

Heistä australialainen Miller on murjonut tavoilleen uskollisesti lennokasta tarinaa ja paistatellut päivää räiskyvänä persoonana isoissa otsikoissa, mutta Vinales on jäänyt ehkä suosiollakin hehkutuksessa hieman taka-alalle.

Siitäkin huolimatta, että kuusi päivää Milleriä vanhempi Moto3-luokan vuoden 2013 maailmanmestari ja Moto2:n viime kauden MM-hopeamitalisti rinnastetaan lahjakkuudeltaan itseensä Marc Marqueziin.

Kolmen vuoden sopimus kuninkuusluokkaan palaavaan Suzukin tehdastalliin merkitsee unelman toteutumista, mutta ei vielä sen täyttymistä.

– Ensimmäinen unelmani oli kilpailla 125-kuutioisten MM-sarjassa ja voittaa mestaruus. Sen jälkeen aloin unelmoida muista asioista, joista MotoGP-luokka on ollut päällimmäisenä koko ikäni. Suzuki palasi takaisin halutakseen voittaa. Se sopii minulle, vinkkaa Vinales.

Vinales lunastaa hyvää
kyytiä Brivion odotuksia

Suzukin kokenut tiimipäällikkö Davide Brivio painottaa, että halusivat nimenomaan Vinalesin tämän maanmiehen Aleix Espargaron rinnalle.

– Maverick on loistava lahjakkuus, jonka halusimme. Valinnassamme ei ollut kyse Maverickista vastaan joku muu. Oli vain Maverick. Hän on yksi MotoGP:n suurimmista talenteista. Meidän tehtävämme on nyt tarjota hänelle hyvä pyörä.

Kovan motivaation ja voitontahdon omaava Vinales on myös nopea oppimaan. Siitä kertoo Moto2-luokan MM-hopea ja muiden muassa Mika Kallion hiillostus rookie-kaudella, sekä edelleen ensimmäiset testit Suzukin puikoissa.

– Olen opetellut uutta ajotyyliä ja se näyttää istuvan MotoGP-luokkaan. Jarrutan myöhään, pystyn kääntämään pyörää hyvin ja aloittamaan kiihdytyksen rivakasti. Tiedän toki, että paljon on vielä parannettavaa, mutta teen taatusti kaikkeni sisäistääkseni tämän pyörän luonteen niin pian kuin vain mahdollista. Uskon omaavani edellytykset siihen.

Maltti on valttia ja Ajo
on siinä avainasemassa

Maltti on tietenkin myös valttia ja siinä Ajon sekä Brivion neuvot nousevat arvoon arvaamattomaan.

– Huonoin ominaisuuteni MotoGP:ssä saattaa olla se, että haluan olla kilpailukykyinen heti ensimmäisestä päivästä lähtien, Vinales myöntää redbull.com-sivustolla.

– Kunhan teemme kaiken tyynesti ja keskittyneesti, niin voimme käynnistää tämän projektin hyvin, kesällä Kuusamossa akkujaan lataamassa käynyt Vinales toppuuttelee ensisijaisesti itseään.

Brivio kertoo nähneensä myönteisessä mielessä sen, että Vinales ei ole koskaan tyytyväinen tekemiseensä. Hän haluaa kehittää koko ajan ajamistaan ollakseen heti seuraavassa sessiossa taas piirun verran parempi ja nopeampi.

– Maveric ei ole iloinen, jos hän sijoittuu toiseksi. Suzukilla on edessään iso haaste ja erittäin vaikea tehtävä kilpaillessamme huipputiimejä ja – kuljettajia vastaan. Olemme haastajia, olemme Maverickin kanssa tulokkaita ja otamme haasteen yhdessä vastaan. Maverick tuo tässä mielessä oikeaa henkeä tiimiin. Olen innoissani tästä projektista, maalailee Brivio.

– Luvassa on erittäin hienoja taisteluja, jos saavutamme hakemamme tason. Uskon, että olemme jossain vaiheessa ensi kautta valmiina jopa jo kamppailemaan parhaita kuljettajia vastaan, Vinales lisää löylyä kiukaalle nuoruuden innolla.

GP-sarjassa on parhaillaan testikielto päällä. MotoGP-luokka palaa tositoimiin 4.-7. helmikuuta Sepangin radalla Malesiassa ajettavissa testeissä.

Sitä odottaessaan Vinales ottaa kaiken mahdollisen irti – toivon mukaan myös maltilla – mieliharrastuksestaan motocrossista.

Uusin numero