Miller ajoi sunnuntaina Valenciassa Red Bull KTM Ajo-tiimin väreissä Moto3-luokan MM-hopeaa. Yhden huonosti nukutun yön jälkeen vuorossa oli kohuttu kuninkuusluokan debyytti Open-luokan sääntöjen mukaisella pyörällä Hondan LCR-tiimissä.
Miller kiersi neljän kilometrin mittaisen Ricardo Tormo-radan ensimmäisen testipäivän aikana 61 kertaa. Niistä nopein kulki ajassa 1.34,663. Eroa pohjat viimeistelleeseen Yamahan Jorge Lorenzoon kertyi 3,658 sekuntia. Miller sijoittui ajallaan 22:nneksi yhteensä 27 kuljettajan joukossa.
Sillä ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä. Vain sillä oli merkitystä, että nuorukainen sai kokea ensimmäinen kerran todellisuudessa, mitä on ajaa 1000-kuutoisella pyörällä. Tätä ennen hänen suurin koskaan ajamansa pyörä oli ollut 250-kuutioinen KTM.
Varikoiden väriläiskänä tunnettu Miller oli haltioissaan kokemastaan.
– Vauhti oli shokeraavaa, mutta sittenkin vain aluksi. Siihen tottui. Mutta jarrutusteho, se oli jotain sellaista, mihin ei vain voi valmistautua. Se oli uskomaton fiilis, Miller pudotteli tuoreeltaan saksalaismedia Speedweekille.
Ja antoi palaa samaan, tuttuun tyyliinsä.
”Elämäni paras päivä!”
– Honda on hämmästyttävän mahtava pyörä. Nautin tänään elämäni parhaasta päivästä!
Miller myönsi, ettei uni ollut tosiaankaan tulla silmään maanantain vastaisena yönä.
– Olin hermostunut ja innostunut. En nukkunut oikeastaan lainkaan, vaan odotin malttamattomana, että kello tulee 12 ja pääsen ajamaan tätä pyörää.
Testit jatkuvat Valenciassa vielä tiistaina ja keskiviikkona.
Hallitseva maailmanmestari Marc Marquez ei ajanut maanantaina kuin pari näytösluonteista kierrosta ja nekin vain siksi, että sunnuntaina motokolmosten mestaruuden Millerin nenän edestä napannut velipoika Alex pääsi kokeilemaan MotoGP-luokan pyörää.
Veljekset kiersivät rataa peräkkäin Marcin numerolla 93 varustetuilla Honda-pyörillä.
Melandri palaa Aprilialla
Superbikesta MotoGP:hen
MotoGP-luokan kauden 2015 lopullinen, 25 kuljettajan koostumus sai samalla sinettinsä maanantaina Valenciassa.
Paluun MotoGP-luokkaan Gresini-tiimin siipien suojissa tekevä Aprilia ilmoitti, että kokenut italialaiskuljettaja Marco Melandri siirtyy Superbiken puolelta kuninkuusluokkaan.
Melandrin tiimikaverina kilpailee espanjalainen Alvaro Bautista. Myös Mika Kallion nimi oli vielä kesällä tapetilla Aprilian MotoGP-luokan kuljettajakaksikkoa kaavailtaessa.