Ajon MM-kärki Rossin kehujen saattelemana Silverstoneen

Ennätyksiä GP toisensa jälkeen romukoppaan runttaava Zarco johtaa sarjaa jo 79 pisteellä tultaessa Silverstonessa ajettavaan kauden 12. osakilpailuun.

Zarcon tasaisuus on ollut huippuluokkaa. Ranskalainen on kivunnut podiumille kymmenessä viimeisessä kisassa. Se merkitsee ennätystä kaudella 2010 käynnistyneen Moto2-luokan historiassa.

– Zarcon esitys on ollut tällä kaudella varsin vaikuttava. Rehellisesti sanottuna en osannut odottaa häneltä tällaista tasoa. Hän on selkeä suosikki mestariksi, Rossi toteaa Speedweekille.

Moto2:hta jo testikaudesta lähtien hallinnut Zarco on ollut tyrkyllä ensi kaudeksi MotoGP-luokkaan. Juuri nyt ennusmerkit viittaavaat kuitenkin siihen, että hän jatkaisi sittenkin Moto2:ssa ja hyvin todennäköisesti hallitsevana mestarina.

– Uskon, että voisi olla vahva MotoGP-luokassa, vinkkaa Rossi jo ensi kautta silmälläpitäen.

Argentiinan GP:stä lähtien pistejohtoaan tasaisesti kasvattanut Zarco on saavuttanut tällä kaudella neljä voittoa.

Niistä viimeisin irtosi kaksi viikkoa sitten Brnon radalla Tshekissä. Keskiluokassa vastaavaan saldoon ei ole yltänyt yksikään muu ranskalaiskuljettaja vuonna 1949 käynnistyneen MM-sarjan historian aikana.

Zarcolla on koossa 11 osakilpailun jälkeen 224 pistettä. Sekin on ennätys Moto2-luokassa. Dani Pedrosa oli kasannut 250-kuutioisten mestaruuden vuonna 2005 saavuttaessaan 226 pistettä 11 kisasta.

Zarco sijoittui viime kaudella neljänneksi Britannian GP:ssä. Moto2-luokan voitosta vuonna 2014 järjestettiin Silverstonessa huima vääntö silloisten tiimikaverusten Tito Rabatin ja Mika Kallion välillä.

Trilleri ratkesi viimeisessä mutkassa ja tuleva mestari Rabat sai tuulettaa voittoa vain 63 tuhannesosan erolla Kallioon.

Uusin numero