Ajo vuodatti hikeä Miamissa määränpäänä Etelä-Amerikka

Ajo arvioi 4,8 kilometrin radan luonnetta ensialkuun jalkaisin ja sen hän tekee kevyin askelin: nuorukainen on elämänsä kunnossa ja puhkeamassa tämän kevään osalta myös vauhdilliseen kukkaansa.

Husqvarnan tehdastiimiin täksi kaudeksi siirtyneen Ajon, 19, osalta Moto3-luokan MM-sarjan avausosakilpailua Qatarissa oli vielä täyttä tuskaa ja takkuamista.

Tunnelin päässä pilkotti valoa kuitenkin heti seuraavassa osakilpailussa Austinin Circuit of the Americas-radalla Teksasissa, jossa Avant Tecno Husqvarna Ajon valkeakoskelaiskuljettaja avasi tämän vuoden pistetilinsä rengasongelmista huolimatta.

Seuraavat haasteet odottavat siis vuoroaan Etelä-Amerikan puolella ja eräänlaisen kaikkien mahdollisuukien GP-viikonvaihteen muodossa.

Työntäyteinen pääsiäinen

Ajo on tehnyt kotiläksynä huolella Argentiinaan vetämällä kevään kovimman treenijakson pääsiäisen aikoihin Miamin helteessä hikipisaroita säästelemättä.

– Jäimme Austinin jälkeen Miamiin viikoksi ja täällä on ollut todellakin kova treeni päällä. Harjoittelin koko viikon kaksi kertaa päivässä, kertoo tiistaina Argentiinaan matkustanut Ajo.

Ammattiaan radalla harjoittaville urheilijoille myös juhlapyhät merkitsevät useimmiten arkea ja työtä. Heille GP-viikonvaihteet ovat ehdottomasti sitä odotetuinta juhlaa.

– Mennyt pääsiäinen oli tietysti vähän erilainen kuin yleensä, mutta näin oli parempi aikaerojen ja treenin takia, korostaa Ajo.

Argentiinassa on ajettu ratamoottoripyöräilyn GP-sarjan pisteistä viimeksi vuonna 1999 Buenos Airesissa. Argentiina tekee nyt paluun parrasvaloihin vuonna 2008 valmistuneen ja 2012 modifioidun Termas de Rio Hondon hahmossa.

Sarjaa hallinnoiva Dorna lähetti viime kesänä muutamia kuljettajia ja tietysti myös turvallisuudesta vastaavaa henkilökuntaa tarkistamaan, että kaikki on Termasissa kunnossa.

Palaute oli kauttaaltaan positiivista italialaisen Jarno Zaffellin suunnittelemalta ja "keskellä ei mitään" sijaitsevalta radalta.

"Rata vaikuttaa hienolta"

Ajo on tutustunut aiemmin kotipuolessa ja myöhemmin Miamin suunnalla 1076 metrin mittaisen takasuoran omaavaan rataan monien muiden kuljettajien tavoin videoiden välityksellä.

Termas de Rio Hondon erityispiirteisiin lukeutuu myös se, että yhteensä 14 mutkasta valtaosa, eli yhdeksän taittaa oikealle.

– Rata vaikuttaa hienolta. Siinä ei näytä olevan kauheasti hitaita mutkia. Siinä mielessä kyse on aika spesiaaliradasta. Uusi rata on aina jännä ja lopullisesti sitten keskiviikkona nähdään, miltä se todellisuudessa näyttää. Vielä en osaa sanoa sen kummemmin, sopiiko rata meille.

Siitä saadaan viitteitä perjantaina Suomen aikaa klo 15 starttaavan ensimmäisen, 40 minuutin mittaisen vapaan harjoituksen myötä.

–  Yleensä olen oppinut uudet radat aika nopeasti, eli tulossa on varmasti mielenkiintoinen viikonloppu!, ennakoi Ajo.

* Termas de Rio Hondon ratainfo:
Pituus: 4806 metriä
Leveys: 16 metriä
Mutkat vasemmalle: 5
Mutkat oikealle: 9
Pisin suora: 1076 metriä
Valmistunut: 2008
Modifioitu: 2012

* MotoGP-sarjan 3/18 MM-osakilpailun aikataulu 25.-27. huhtikuuta Argentiinan Termas de Rio Hondo-radalla:
Perjantai 25.4.

15.00-15.40, Moto3-luokan 1. vapaa harjoitus
15.55-16.40, MotoGP-luokan 1. vapaa harjoitus
16.55-17.40, Moto2-luokan 1. vapaa harjoitus
19.10-19.50, Moto3-luokan 2. vapaa harjoitus
20.05-20.50, MotoGP-luokan 2. vapaa harjoitus
21.05-21.50, Moto2-luokan 2. vapaa harjoitus

Lauantai 26.4.
15.00-15.40, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
15.55-16.40, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
16.55-17.40, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
18.35-19.15, Moto3-luokan aika-ajo
19.30-20.00, MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
20.10-20.25, MotoGP-luokan aika-ajo 1
20.35-20.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
21.05-21.50, Moto2-luokan aika-ajo

Sunnuntai 27.4.
14.40-15.00, Moto3-luokan warm up
15.10-15.30, Moto2-luokan warm up
15.40-16.00, MotoGP-luokan warm up
17.00, Moto3-luokan 3/18 MM-osakilpailu
18.20, Moto2-luokan 3/18 MM-osakilpailu
20.00, MotoGP-luokan 3/18 MM-osakilpailu

Uusin numero