Ajo: ”Saimme pyörän oikeasti toimimaan siten kuin sen pitääkin”

– Tämä oli kauden tähän mennessä paras viikonloppu ainakin siinä mielessä, että saimme pyörän oikeasti toimimaan siten kuin sen pitääkin. Näistä asetelmista on hyvä lähteä seuraaviin osakilpailuihin Barcelonaan ja Asseniin, jotka lukeutuvat Mugellon tavoin suosikkiratoihini.

RBA Racing-tiimin suomalaiskuljettajan vauhti lupaili hyvää jo aamun warm up-sessiossa, jossa hän päätyi KTM:n tehdaspyörällään neljänneksi.

– Kisa oli alusta loppuun kovaa vääntöä ja alku oli kieltämättä aika hankala, kun jouduin lähtemään liikkeelle noin takaa. Pystyin kuitenkin saavuttamaan ison kärkiryhmän, kunnes jouduin antamaan vähän periksi.

– Ensin eteen osui vähän hitaampi kuljettaja ja sitten Quartararo (Fabio) kaatui. Kärkiryhmä pääsi sitten siinä samalla vähän karkaamaan. Tällainen kostautuu hetkessä, sillä tässä luokassa on niin tasaista, tähdensi Ajo.

Ajo jäi kisan ja uransa ensimmäisen voiton napanneesta suomalaistalli Ajo Motorsportin portugalilaiskuljettaja Miguel Oliveirasta 5,142 sekuntia.

– Vähän harmittaa, sillä tänään olisi ollut mahdollisuudet parempaankin sijoitukseen. Minulla oli se fiilis, että pystyn taistelemaan täällä ihan kärjessä viime vuoden malliin. Oma ajoni sujui virheettömästi.

Kausi saavutti Toscanassa ensimmäisen kolmanneksen. Ajolla on kuuden GP:n jälkeen koossa sijaan 19 oikeuttavat 12 pistettä.

Kärkipaikkaa pitää vakuuttavasti hallussaan britti Danny Kent pistein 124. Kent ajoi Mugellossa toiseksi 71 tuhannesosaa voittajan takana.

Seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Katalonian GP:n merkeissä ja Montmelon radalla Barcelonassa.

Uusin numero