Ajo Motorsportin Salom kärjen vauhdissa Moto3-luokassa

Viime vuonna Moto3-luokan MM-pisteissä toiseksi sijoittunut Salom on liikkunut kärjen välittömässä tuntumassa Valenciassa ajettavalla kauden ensimmäisellä virallisella testijaksolla.

Salom oli tiistain tulolistalla toinen ja miltei sama tahti jatkui keskiviikkona, kun kolmanneksi kiirehtinyt Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin espanjalaiskuljettaja pysäytti kellot lukemiin 1.40,871. Aika parani avauspäivästä neljä kymmenystä.

– Fiilis oli tosi hyvä tänään ja vauhti kohdallaan. Olen iloinen myös sen vuoksi, että pystyin kellottamaan noin hyvän ajan, vaikka radalla oli silloin paljon kuljettajia, Salom viittasi myös Moto2-kuskien puoleen.

– Tiimi teki jälleen hienoa työtä. Uskon, että saavutamme torstaina todella kovan kierrosajan, vinkkasi Salom.

Salomin tiimikavereista malesialainen Zulfahmi Khairuddin jatkoi kärjen tuntumassa keskiviikon viidenneksi parhaalla kierrosajalla 1.41,788. Australialainen Arthur Sissis oli puolestaan 15:s lukemin 1.42,298.

Khairuddin pystyi parantamaan tiistain aikaansa lähes yhdeksällä kymmenyksellä.

– Pyörä oli tänään erittäin hyvissä säädöissä. Kierrosaikani koheni miltei sekunnilla saatuamme tärinäongelman kuriin. Töitä ja kokeiltavaa pyörän osalta riittää edelleen paljon torstaina, mutta toivon tietenkin, että pystyn parantamaan aikaani yhä tästä, totesi aina hyväntuulinen Khairuddin.

Sissis nipisti avauspäivän parhaastaan neljä kymmenystä.

– Tuntuma pyörään oli aamulla todella hyvä. Pystyin parantamaan aikaani kierros kierrokselta kuluneilla renkailla. Iltapäivällä alkoi sitten voimakas tuuli ja en ole tunnetusti parhaimmillani tuollaisissa olosuhteissa. Yritin löytää niihin olosuhteisiin hyvät säädöt, mutta vauhtini ei noussut enää hakemalleni tasolle. Päätin lopettaa session, sillä olin ajanut jo aamupäivällä ison määrä kierroksia. Ei muuta kuin jatketaan hyvää työnteko taas huomenna. Suunta on ehdottomasti oikea, painotti Sissis.

Torstaina päättyvien Valencian testien kärjessä jatkoi espanjalainen KTM-kuljettaja Maverick Vinales, joka pystyi pitämään Salomin 0,267 sekunnin turvin takanaan. Espanjalaistriplan täydensi niin ikään KTM:llä ajava Alex Rins. Hän ehti 27 tuhannesosaa Salomin edelle.

* Kuva: Ajo Motorsport
 

Uusin numero