Ajo Motorsportin Oliveira siirtyy Leopard-tiimiin

Leopard Racingin ja Oliveiran sopimus julkistettiin kisapäivän päätteeksi.

Sitä ei tosin vielä vahvistettu, että portugalilainen Oliveira saa tiimikaverikseen britti Danny Kentin, joka on kiinni Moto3-luokan maailmanmestaruudessa. Kent kilpailee jo tällä kaudella Leopard-tiimissä.

Nykyisen luokkansa MM-pisteissä kolmantena majailevan ja Pragalista kotoisin olevan Oliveiran, 20, kohdalla kyse on kauden 2016 kattavasta sopimuksesta.

– Mielessäni on pyörinyt tämä idea jo vuoden alusta lähtien. Tietenkin se tulee olemaan minulle iso askel, mutta tunnen olevani valmis Moto2-luokkaan. Voin vakuuttaa, että pistän tässä vaiheessa uraani 200 prosenttia peliin, sanoo Oliveira.

Leopard-tiimissä on nähty jo jonkin aikaa, että Oliveira on sopiva yksilö heidän nopeaan laumaansa.

– Ei ole epäilystäkään siitä, että Miguel on kuljettaja, jolta löytyy paljon lahjakkuutta ja potentiaalia. Olen luottavaisia myös sen osalta, että hänen fiksu ajotyylinsä soveltuu täydellisesti Moto2-pyörään, muotoilee Leopard Racinginin Miodrag Kotur.

Uusin numero