Ajo Motorsportilla on koossa jo kunnioitettavat 51 MM-osakilpailuvoittoa

Ajon joukot käynnistivät kauden kaksijakoisissa merkeissä Qatarissa.

Moto3-tiimin Brad Binder hävisi voiton vain seitsemällä tuhannesosalla samalla kun Bo Bendsneyder avasi pistetilinsä välittömästi MM-debyytissään päätymällä sijalle 14.

Moto2-luokan mestaruutta puolustavalle Johann Zarcolle Qatarin ilta Losailin valaistulla aavikkoradalla oli sen sijaan synkkä. Varaslähtö ja siitä koitunut varikon läpiajorangaistus pudottivat miehen kisassa 12:nneksi.

Zarco: ”Haluan korvata
Qatarin virheen voitolla”

Zarcolla on toisaalta hyviä muistoja Argentiinan GP:n näyttämönä vuodesta 2014 toimineelta Termas de Rio Hondo-radalta. Zarco paineli viime vuonna Argentiinan kisan voittoon ja MM-johtoon, josta hän ei luopunut enää missään vaiheessa.

– Tein Qatarissa ison virheen ja lähden tähän viikonvaihteeseen kovemmalla energialla kuin koskaan. Olen miettinyt tätä kisaa koko viikon. Janoan tarjota tiimilleni Argentiinasta hyvän tuloksen, joka auttaa unohtamaan kauden ensimmäisen kisan, linjaa Zarco.

– Tavoitteena on ehdottomasti voitto. Se on ainoa tapa taistella mestaruudesta varsinkin tänä vuonna, sillä taso on entistäkin rajumpi. Minulla on kova luotto tiimiini ja jätän tänä viikonvaihteena tekniset jutut suosiolla heille.  Keskityn vain omaan tekemiseeni, tasaisuuteen ja vauhdin nostamiseen, Zarco jatkaa.

Zarco on ajanut Ajo Motorsportille tähän mennessä yhdeksän GP-voittoa, kun mukaan lasketaan myös kausi 2011 silloisessa 125-kuutioisten luokassa. Zarco nappasi tuolloin tililleen ykkössijan Japanin GP:stä.

Zarcon lisäksi suomalaistallille ovat GP-voittoja historian saatossa sivaltaneet Andrea Ballerini, Mike Di Meglio, Marc Marquez, Jonas Folger, Sandro Cortese, Danny Kent, Luis Salom, Jack Miller ja Miguel Oliveira.

Joko nyt, Binder?

Moto3-luokan ehdottomien mestarikandidaattien kastiin lukeutuvan Binderin voittotili on siis vielä avaamatta. Ensimmäinen ykkössija oli jo todella lähellä Qatarissa, joten lienee vain ajankysymys, milloin Binder kipuaa korkeimmalle korokkeelle.

Siihen on olemassa täydet saumat Argentiinassa, jossa hän ajoi viime kaudella viidenneksi.

– Argentiinan GP on aina siisti viikonloppu. Olemme tehneet lujasti töitä ja olen luottavainen Qatarin jäljiltä. Jos pystyn ottamaan vielä yhden stepin eteenpäin, niin se olisi mahtavaa. Katsotaan nyt, mitä viikonloppu tuo tullessaan, pyörittelee Binder.

Bendsneyder myöntää saapuneensa huuli pyöreänä ”keskellä ei mitään” sijaitsevalle Termas de Rio Hondolle, joka on hänelle täysin uusi tuttavuus.

– En ole vielä koskaan ollut tällaisessa paikassa. Kaikki näyttää hyvältä ja fiilis on kohdallaan, mutta pitää muistaa, että minulla on vain kolme vapaata harjoitusta aikaa opetella rata ennen aika-ajoja. Mahdollisimman hyvä lähtöpaikka on tärkeä, jotta pystyn taistelemaan myös täällä pisteistä Qatarin tapaan.

Argentiinan GP:n ensimmäiset vapaat harjoitukset ajetaan perjantaina. Moto3-luokka käynnistää urakkansa Suomen aikaa klo 15.00, MotoGP klo 15.55 ja Moto2 klo 16.55.

Kisat ajetaan sunnuntaina vastaavassa järjestyksessä klo 19.00, 20.20 ja 22.00.

Uusin numero