Ajo Motorsport minimoi Motegin mahdolliset riskit

Osa sarjan nimekkäimmistä kuljettajista Valentino Rossia myöten kyseenalaisti kilpailemisen Japanissa näyttäen kuitenkin loppujen lopuksi vihreää valoa sen jälkeen, kun puolueeton tutkimus osoitti, että Motegissa ei ole säteilyvaaraa.
GP-sarjan 125-kuutioisten luokassa kahden tiimin ja viiden kuljettajan voimin operoivalla suomalaistalli Ajo Motorsportilla on ollut jo pitempään selvää, että Japanin kisa ajetaan.
– Kaikki kuljettajamme ovat mukana Motegissa, vahvistaa tallipäällikkö Aki Ajo viitaten MM-pisteissä toisena olevan ranskalaisen Johann Zarcon, espanjalaisen Efren Vazquezin, malesialaisen Zulfahmi Khairuddinin, saksalaisen Jonas Folgerin ja britti Danny Kentin puoleen.
Suomalaistallin ulkomaalaisen henkilökunnan kokoonpano tosin kokee Japanissa pieniä muutoksia.
– Olemme liikkeellä vähän pienemmällä porukalla ja muutamalla Japanista hankitulla korvaajalla, kertoo Ajo.

Tuontiruokaa ja lyhyempi perilläoloaika

Ajo Motorsport on suunnitellut Japanin matkan toteutuksen tarkoin pyrkien minimoimaan Motegin mahdolliset riskit.
– Perilläoloaika on rajoitettu mahdollisimman lyhyeksi ja pyrimme välttämään myös ruokapuolen osalta kaikki riskit. Nautimme Motegissa eurooppalaista tuontiruokaa ja -vettä, toteaa Ajo.
Japania maaliskuussa runnellut tsunami ja maanjäristys ulottivat tuhonsa myös Motegin radalle ja sen katsomorakenteisiin. Vuonna 1997 Hondan rakennuttamana valmistunut 4801 metrin mittainen Twin Ring Motegi on kuitenkin saatu hyvissä ajoin jälleen ehyeen kuosiin.
– Siellä on ehditty ajaa jo monet kisat, joten siltä osin kaikki on kyllä kunnossa.
Tallipäällikkö Ajo luonnehtii Motegia niin sanotuksi ”stop and go”-radaksi.
– Motegi ei ole kuljettajien keskuudessa niitä sarjan suurimpia suosikkeja. Rata sisältää aika kovia jarrutuksia ja kiihdytyksiä.

Folger palaa Aprilia RSA-pyörän puikkoihin

Folgeria ja Kentia ajattava Red Bull Ajo Motorsport-tiimi palaa kilvanajokaluston osalta kauden käynnistäneeseen marssijärjestykseen Motegissa.
Kentia kolme edellistä osakilpailua palvellut, uudempaa kehitysversiota edustava Aprilia RSA-pyörä palaa Folgerin komentoon Japanissa. Pisteissä viidentenä olevan Folgerin tähän mennessä kovimmat meriitit ovat ajoittuneet kauden avauspuoliskolle, jolloin hän ajoi uransa ensimmäisen osakilpailuvoiton Silverstonessa.
– Kent ehti antaa RSA:lla hyvät näytöt ja nyt hän siirtyy takaisin RSW-pyörän puikkoihin. Folger puolestaan on päässyt sairastelunsa jäljiltä taas parempaan kuntoon, joten hän ansaitsee jälleen tilaisuuden RSA:lla. Folgerin ja tiimin odotukset ovat korkealla Japanissa, sanoo Ajo.
Espanjalaiskuljettaja Nicolas Terol johtaa piikkiluokan MM-sarjaa 36 pisteellä Avant-AirAsia-Ajo-tiimin Derbi-kuljettaja Zarcoon. Potissa on kuitenkin yhä tuhti määrä pisteitä, sillä Motegin lisäksi vuoroaan odottavat edelleen Phillip Island Australiassa, Sepang Malesiassa ja kauden perinteisesti Espanjan maaperällä päättävä Ricardo Tormo Valenciassa.
– Syksy on kaukokisoineen aina kovaa aikaa, mutta se kyllä puristetaan täysillä loppuun. Kaikki on vielä mahdollista, vinkkaa tallipäällikkönä toistaiseksi kahdesta maailmanmestaruudesta nauttimaan päässyt Ajo.

Lisätietoja:
www.ajo.fi
www.motogp.com