Ajo manasi viallista rengasta: ”Pyörä tärräsi ihan hulluna”

– Alussa radalla oli tosi paljon ruuhkaa, enkä päässyt ajamaan käytetyillä renkailla kunnollista kierrosaikaa. Todelliset ongelmat iskivät kuitenkin sitten varikkokäynnin jälkeen tuon renkaan vuoksi, manasi Ajo huonoa tuuriaan.

Aamun harjoituksessa vielä kahdeksanneksi päätyneen RBA Racing-tiimin suomalaiskuljettajan kilvanajo kääntyi siinä vaiheessa lähinnä selviytymistaisteluksi ennen paluuta ratavarikolle.

– Pyörä tärisi aivan käsittämättömällä tavalla. Oikeastaan se tärräsi ihan hulluna, Ajo kuvaili KTM:n vikurointia vialliselle renkaalla.

– Olihan tämä aika-ajo iso pettymys. Harmittaa, kun nuo tärkeimmät hetket tahtovat mennä liian usein ja syystä tai toisesta persiilleen. Jotain tuohon on keksittävä.

Ajo päätyi lopulta kierrosaikaan 1.58,181, joka jäi MM-kärkimies Danny Kentin takomasta paalupaikkaennätyksestä 1,566 sekuntia.

– Radalla oli lopussa taas tuttuun tyyliin ruuhkaa, enkä löytänyt rakoa kovalle kierrokselle. No, eipä silti, ei tämä nyt sentään ole mikään katastrofi. Minulla oli täällä viime vuonna lähtöruutu 18 ja ajoin viidenneksi. Pidän tästä radasta, painottaa Ajo.

Ajo alleviivaa myös sitä, että vauhti on puhjennut kukkaan aurinkoisessa Toscanassa. Hän paineli ensimmäisessä ja kolmannessa vapaassa harjoituksessa molemmissa kahdeksanneksi.

– Fiilis ajamiseen ja pyörään oli tänäänkin tosi hyvä perjantain tapaan. Kaikki on muuten ihan hyvällä mallilla tuota aika-ajon episodia lukuun ottamatta.

Uusin numero